Hyppää sisältöön

Tiger Woods uskoo mahdollisuuksiinsa PGA Championshipissa – kauden toisen majorin TV-ajat löydät täältä

Vuonna 2007 Southern Hills Country Clubilla major-voittoa juhlinut Tiger Woods on fyysisesti vahvemmassa kunnossa kuin The Mastersissa.

Torstaina Oklahomassa, Tulsassa, käynnistyvää PGA Championshipia isännöivä Southern Hills Country Club on toiminut majorien peliareena 2000-luvulla kolme kertaa.

Retief Goosen (-4) oli paras 2001 US Openissa, Tiger Woods (-8) PGA Championshipissa 2007.

Kaudella 2021 seniorien PGA Championshipin voittajaksi kruunattiiin varsin yllättävästi Saksan Alex Cejka (-4)

Huomionarvoista on se, että 1936 avatulla kentällä ei ole pelattu majoreita tai pääkiertueen kisoja sitten Tigerin voiton.

Maailman johtavien kenttäarkitehtien joukkoon noussut Gil Hanse on tiiminsä kanssa tehnyt mittavia muutoksia vuosien 2018-2019 aikana.

Tiger Woods on katsonut peiliin

Puita on poistettu yli 300, viheriöiden ja niiden ympäristöt on muokattu huomattavasti aiempaa vaativampiin muotoihin.

Kenttä on aiempaa avoimempi ja alttiimpi tuulille, joiden suunta tulee vaihtumaan ennusteiden mukaan päivittäin.

”Kisa tulee olemaan olosuhteiden osalta olemaan kova, mutta reilu”, määritteli Tiger Woods tiistain mediatilaisuudessaan.

Woods ei ole kilpaillut sitten The Mastersin, jossa kaksi viimeistä kierrosta olivat alussa loistaneelle legendallle tervanjuontia.

”Olen tehnyt tiimini kanssa paljon töitä, ja muokannut svingiäni suuntaan, joka minulle parhaiten sopii.”

”Peili on toiminut tärkeänä apuvälineenä. Olen parempi ja vahvempi kuin Mastersissa, tuloskuntoni paranee”, Woods jatkoi.

Kahdelle ensimmäisen kierroksen ajaksi Woods on sijoitettu samaan ryhmään Rory McIlroyn ja Jordan Spiethin kanssa.

Kolmikko lähtee torstain kierrokselleen kello 16.10 Suomen aikaa.

Viaplay ja V Sport seuraavat aamusta iltaan

PGA Championshipin näyttää Suomessa totutusti Viaplay ja V Sport.

Päälähetysten kesto on päivittäin seitsemän tuntia. Selostuksesta vastaavat Antti Vaalas ja Riku Soravuo.

Lähetysajat:

Torstai21.00-04.00
Perjantai21.00-04.00
Lauantai20.00-03.00
Sunnuntai20.00-03.00

Saatavilla on myös torstaista lauantaihin paikallista aikaa aamuisin käynnistyvä lähetys, jossa seurataan ennakkoon mielenkiintoisimpien ryhmien pelejä.

Selostuskieli on englanti.

Lähetysajat:

Torstai14.00-03.30
Perjantai14.00-03.30
Lauantai14.00-21.30
Sunnnuntaiei lähetystä

Lähtöajat

Etsi luettavaa