Hyppää sisältöön

Tiger Woods nautti seurasta, hapuili draiverilla ja pääsi yhteiskuvaan Nelly Kordan kanssa

Tiger ja Charlie Woods lähtevät toiselle kierrokselleen 17.46 Suomen aikaa. Eroa kärkeen on kolme lyöntiä.

PNC Championshipin päivä oli ilotulitusta, jossa Woodsien lisäksi tuikkivat tähtinä 86-vuotias Gary Player ja 11-vuotias Carl Stenson.

Kahden sukupolven perhekilpailun ensimmäinen päivä Orlandossa ylitti odotukset. Tiger ja Charlie Woods (-10) pelasivat odotetulla vuorovedolla itsensä voitontavoittelijoihin tuloksella 62,-10. 
12-vuotias Charlie kantoi päävastuun pitkistä avauksista. Tigerin drivet olivat vielä hyvin vaihtelevia, mutta lyhyillä raudoilla, vajailla lyönnneillä viheriölle ja putteri kädessään Tiger oli terästä.
”Olin todella yllättynyt hänen mailansa vauhdista. Tiger löi lisäksi yhden upean pitkän raudan, johon hän oli itsekin erittäin tyytyväinen”, summaili pelikaveri Justin Thomas.

Tiger ilmoitti lähteneensä kisaan poikansa pyynnöstä ja teki sen silminnähden mielellään.
”Nautimme kovasti yhdessäolosta kuten edellisvuonna”, hyväntuulinen Woods painotti.

Puttikisa jota Tiger Woods ei unohda:”En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa”

Peli eteni hitaasti, viimeinen ryhmä joutui odottelemaan melkoisesti. 12:n viheriölle Woodsit, Justin Thomas ja hänen isänsä Mike Thomas jäivät pitämään omaa puttikisaansa, sillä 13:lla oli ruuhkaa.
Kaikki pudottivat pallonsa noin 15 metrin päähän reiästä. Tiger sai honöörin ja puttasi pallonsa reilun puolen metrin päähän. Charlien suoritus sai aikaan huutomyrskyn hänen upottaessa samoilta jalanjäljiltä.

Thomasit veivät tässä kisassa kuitenkin pidemmän korren, molemmat upottivat. Neljästä 15 metrisestä kolme upposi, jumboksi jäänyt Tiger oli haltioissaan.
”En ole koskaan kokenut  mitään vastaavaa. Tuskin on kukaaan muukaan”, Woods hymyili kierroksen jälkeen.

Lauantain jälkeen kisaa johtaa Stewart Cink yhdessä  poikansa Reaganin kanssa tuloksella 59,-13.  
John Daly ja golfuraa ammmattilaisena tavoitteleva poika John Daly II ovat lyönnin päässä  Thomasien kanssa (60,-12).

Sunnuntaina kilpailun voitosta voi hyvinkin pelata viimeisillä reiíllä 11eri paria, jotka ovat kolmen lyönnin sisällä

Kuten Carl Stensonin antamasta haastattelusta (alla) ilmenee, Orlandossa asuvalle ruotsalaisparille jäi sunnuntaille vielä parannetttavaa.
The Ritz-Carlton Golf Clubin kenttää pelataan pelaajan tasosta ja iästä riippuen usealta eri tiiauspaikalta. 
Melkoinen sensaatio on tästäkin huolimatta 86-vuotiaan Gary Playerin ja hänen pojanpoikansa viides sija avauspäivän jälkeen.

Tulospalvelu

John Dalyn ja Nelly Kordan ryhmässä oli urheilun supertähtiä enemmänkin. Maailman parhaan naisen pelikaveri, isä Petr Korda on voittanut tenniksessä Australian Openin, tämän caddienä ollut perheen kuopus Sebastian Korda on noussut maailmanlistalla samassa lajissa jo 50:n joukkoon.

Gary Player on 86-vuotiaana edelleen varsin timmissä kunnossa

Nelly Korda kävi esittäytymässä Tigerille ja kysyi kohteliaasti saisiko ottaa idolinsa kanssa yhteiskuvan. 

Nelly met Tiger for the first time. Her reaction says it all. pic.twitter.com/Wn2yEFP42h

Carl Stenson on nähnyt isänsä haastatteluja kierrosten jälkeen niin paljon, että osuvien lauseiden kaivaminen esiin tuli kuin itsestään

Etsi luettavaa