Hyppää sisältöön

Tiger Woods: ”Koin juuri jotain aivan uskomatonta näiden herrasmiesten kanssa”

Tiger Woods kehui joukkuetoverinsa maasta taivaisiin.

Pelaaja-kapteeni Tiger Woods kehui joukkueensa maasta taivaisiin.

Tiger Woodsin tuplarooli joukkueen kapteenina ja johtavana pelaajana onnistui, vaikka alku oli kankea. Woods johdatti Yhdysvaltain joukkueen 16–14-voittoon Presidents Cupissa, ja mies oli huiman loppukirin jälkeen yhtä hymyä.

”Teime tämän yhdessä. Tulimme tänne joukkueena, ja joukkuekaverini ja poikani kaikki pelasivat hyvin ja kapteenit tekivät uskomatonta työtä jokaista pientä yksityiskohtaa myöten”, Tiger Woods kertoi ottelun jälkeen.

Tiger hoiti oman pestinsä pelaajana tyylillä. Hän nappasi kolme pistettä eli voitti jokaisen pelaamansa ottelun. Lauantaina hän huilasi molemmat pelit keskittyen tuolloin kapteenin rooliin.

Lue lisää:  Yhdysvallat jyräsi sunnuntaina – jopa Reed voitti pelinsä

Sunnuntaina hän laittoi itsensä ensimmäiseen ryhmään, jotta ehti hoitamaan kapteenin tehtäviä. Ottelu päättyi 16. reiälle, kun Woods oli siirtynyt kolmen reiän johtoon Meksikon Abraham Anceria vastaan.

Vaikka Woodsin rooli pelaajana oli merkittävä, ei voitto olisi tullut ilman joukkuetta. Voittoon vaadittiin 16 pistettä ja Woods nappasi niistä siis yhteensä kolme.

”Teimme tämän joukkueena – teimme tähän yhdessä”, Woods kiteytti ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Helpolla voitto ei tullut, sillä Yhdysvaltain joukkue lähti päätöspäivään kahden pisteen takaa-ajoasemasta. Sunnuntai oli kuitenkin yhtä Yhdysvaltain juhlaa, sillä joukkue sivusi kaikkien aikojen Presidents Cup -ennätystä nappaamalla sunnuntain reikäpeleistä peräti kahdeksan pistettä.

”Koin juuri jotain täysin ainutlaatuista näiden herrasmiesten kanssa”, Woods kehui lehdistötilaisuudessa.

Etsi luettavaa