Hyppää sisältöön

Tiger Woods julkaisi videon harjoittelustaan – hurjasta ulosajosta Los Angelesissa on yhdeksän kuukautta

Tiger Woodsin toistaiseksi viimeinen henkilökohtainen kilpailu on reilu vuosi sitten (15.11)  päättynyt The Masters. Woodsin sijoitus oli 38.

15 major-turnausta voittaneen Woodsin isännöimä Hero World Challenge käynnistyy 1,5 viikon päästä Bahamalla. Tiger heitti vettä kiukaalle kotimaisemissaan Floridassa kuvatulla videolla, jossa lyöminen näyttää varsin vaivattomalta.

PGA Tourilla Sam Sneadin tavoin 82 kilpailua voittanut Tiger Woods ilahdutti sunnuntaina paikallista aikaa aamulla julkaistessaan videon, jossa hän lyö lähes täydellä svingillä lyhyellä rautamailalla.
Twiitissä on mielenkiintoa herättämässä videon lisäksi vain teksti ”making progress”, edistysaskeleita.

Videotervehdys  oli Woodsilta varsin luontainen liike reilun viikon päästä torstaina Bahamalla käynnistyvän Hero Challengen markkinoimiseksi. Tiger Woodsin kutsukilpailua on järjestetty vuodesta 2000 asti usealla eri nimellä yhteistyökumppanin mukaan.

Käytännössä on selvää, että Woods ei kilpailijana tapahtumaansa osallistu, mutta mitä luultavimmin hän pitää omiin tulevaisuuden suunnitelmiinsa ja toipumiseensa liittyen ensimmäiset mediatilaisuudet kisan yhteydessä. Kun Tiger on saanut totutusti suuren osan huipuista mukaan kisaan, mediahuomio tulee olemaan todella suurta

Edellisen kerran Woodsin on nähty lyövän palloa joulukuun 19. päivänä perinteisessä PNC Father & Son Challengessa poikansa Charlien parina.
Virallisesta henkilökohtaisesta kilpailusta tuli päättyneen viikon maanantaina kuluneeksi tasan vuosi. Woods sijoittui neljästi voittamassaan The Mastersissa sijalle 38.

Woods ajoi autonsa Los Angelesin lähistöllä helmikuun 23. päivän aamuna kovalla ylinopeudella rotkoon. Tästä tulee siis tiistaina kuluneeksi yhdeksän kuukautta.
Videolla Woodsin pahoin loukkaantuneessa oikeassa jalassa on, kuten aiemmin julkaistuissa kuvissa tukisukka.

Hero World Challenge

Etsi luettavaa