Hyppää sisältöön

Tiger Woods julkaisi lausunnon – Alkoholilla ei osuutta asiaan

Tiger Woods ilmoitti lausunnossa, ettei alkoholilla ollut osuutta rattijuopumukseen.

Kello kolmen aikaan maanantaiyönä Tiger Woods pidätettiin auton ajamisesta aineen vaikutuksen alaisena (driving under influence, DUI) hänen kotikaupungissaan Jupiterissa Floridassa. Woods vapautettiin putkasta kahdeksan tuntia myöhemmin kello yhdentoista aikaan. 

Woods julkaisi virallisen lausunnon tapahtuneesta, joka kuitenkin jätti yksityiskohdat pimentoon. 

”Ymmärrän tekojeni vakavuuden ja otan täyden vastuun toimistani.

Haluan yleisön tietävän, ettei alkoholilla ollut osuutta asiaan. Se, mitä tapahtui, oli yllättävä reaktio reseptilääkkeisiin. En ymmärtänyt, että lääkkeiden yhdistelmä oli vaikuttanut minuun niin voimakkaasti.

Haluan pyytää anteeksi sydämeni pohjasta perheeltäni, ystäviltäni ja faneiltani. Odotan enemmän itseltäni.

Aion tehdä kaiken mahdollisen ettei tämä tapahdu koskaan uudestaan.

Olin täydessä yhteistyössä lainvalvojien kanssa ja haluan henkilökohtaisesti kiittää Jupiterin poliisiosastoa ja Palm Beach Countyn sheriffin toimiston edustajia heidän ammattimaisuudestaan.”

Vielä ei ole selvää, mikä tapahtuma tiellä johti Woodsin pidätykseen. Kenenkään ei tiedetä loukkaantuneen tapauksessa. Kysymys on, miksi Tiger oli liikkeellä autolla kello kolmen aikaan yöllä? Poliisi antaa raportin tapauksesta tiistaina, josta voidaan saada selville tapahtuman tarkempi kuvaus sekä Woodsiin vaikuttaneet lääkeaineet. 

 

 

Etsi luettavaa