Hyppää sisältöön

Tiger taas pääosassa Melbournessa: ” Me teimme sen”

Tiger Woods ja Justin Thomas

Katso artikkelin videolta Tiger Woodsin ja Justin Thomasin voitontanssi 18:n viheriöllä. USA:n joukkue nousi loppureiíllä melkoisesta sillasta takaisin kamppailuun Presidents Cupin voitosta.

4-1 johdossa avauspäivän jälkeen ollut kansainvälinen joukkue näytti vievän USA:n tähtiä myös perjantainn nelinpeleissä kuin kuoriämpäriä. Ernie Elsin suojatit olivat jo voittaneet kaksi ensimmäistä ottelua, kolmessa kentällä olleessa pelissäkin he olivat niskan päällä. Hyvin mahdolliselta vaikutti se, että ennen kahta viimeistä päivää kansainväliset olisivat johtaneet luvuin 8,5-1,5, jopa 9-1.

USA:lla osui viimeisille reiílle hieno jakso. Patrick Cantlay & Xander Schauffele voittivat neljästä viimeisestä reiästä kaksi, 1/0 voitto sinetöityi 18:n viheriöllä.

Tiger Woods ja Justin Thomas eivät hekään suostuneet häviämään. 13:lla parivaljakko tuli tasoihin. Viimeisellä viheriöllä Thomas upotti voittoputin, jonka jälkeinen juhlinta oli näkemisen arvoinen.

USA:n loppukirin kruunasivat haudan partaalta tasapeliin nousseet Gary Woodland & Rickie Fowler voittamalla 16:n ja 17:n, sekä tasaamalla vaikeuksien kautta viimeisen reiän.

Toisen päivän pisteet menivät näin tasan 2,5-2,5, kokonaistulos ennen viikonloppua on kansainvälisille 6,5-3,5. 

Pisteistä on jakamatta vielä 15, eli 60 prosenttia. Lauantaina pelataan neljä nelipalloa ja neljä nelinpeliä, sunnuntaina 12 kaksinpeliä.

Odotettavissa on todella kiihkeätunnelmainen huipennus ottelusarjalle.

Tulosseuranta

Etsi luettavaa