Hyppää sisältöön

Tapio Pulkkkanen neljä lyöntiä kärjestä – Green Monster mittaa osaamista US Openin tyyliin

Tapio Pulkkasella on kokemusta Green Monsterin taltuttamisesta Nordic Leaguen kisan voittamisen kautta

Thomas Detry (-4) johtaa, Hattu-Tapio Pulkkanen (par) on kisan keskimmäiselle kierrokselle lähtiessään sijaluvulla 22.

Green Eagle Golf Coursesin pääkenttä, nykyisin yhteistyökumppanin mukaan nimetty Porsche Nord Course piti ET:n kisan pelaajia lauantain avauskierroksella tiukasti otteessaan.
Julkinen salaisuus on sekin, että golfkeskuksen perustajilla oli 2000-luvun alussa yhtenä tavoitteistaan saada isännöidä jossain vaiheessa Ryder Cupia.

Hyvin harvoin vain 21 pelaajaa alittaa parin.  European Tourin pisin kenttä on viritetty US Openin alla tulevan majorin kaltaiseksi kovaksi testiksi, jossa Belgian Thomas Detry (-4) pelasi parhaan tuloksen.

Suomalaisten birdiet kortilla

Tapio Pulkkanen selviytyi iltapäivän kierroksella haasteesta erinomaisesti, vaikka kahdella birdiellä ja kahdella bogeylla syntynyt tulos 72, ei spontaanisti saa hattuja lentämään ilmaan. Sijaluku on hienosti 22:s ja sunnuntaina aamupäivällä Pulkkasella on mahdollisuutensa kiilautua lähemmäs kärkeä.

Mikko Korhonen ja Kalle Samooja löivät 74,+2 kertaa, sijaluku on 46.

Sami Välimäki 76,+4 teki Janne Kasken 78,+6 tavoin kolme birdietä, mutta vastaavasti perälauta vuosi molemmilla seitsemällä reiällä.

Suomalaistenn birdiemäärä oli 11, eli 2,2 pelaajaa kohden. 

Poikkeuksellisesti vain kolmen kierroksen mittaisessa kilpailussa sunnnuntai on perinteinen ”moving day”, jonka aikana kärkisijoja tavoittelevien pitäisi saada kierrokseltaan miinusmerkki tuloksensa eteen.

Tulostason mahdollisesti jatkuessa lauantain tasoisena, yhteistuloksessa niukasti alle parin pääseminenkin voi olla todella kovaa valuuttaa.

Porsche European Open on viimeinen US Openin kolmesta karsintakisasta. Mikko Korhosella (3. British Masters) ja Pulkkasella (19. Tanska) on pohjapisteitä.

Kolmen kisan yhteistpisteiden perusteella Torrey Pinesin kentällä pelattavaan kisaan pääsee kymmenen parasta.

Kilpailu päättyy maanantaina

Suomalaisten lähtöajat sunnuntaina:

Kalle Samooja      9.10
Sami Välimäki      9.40
Tapio Pulkkanen 10.10
Janne Kaske        10.30
Mikko Korhonen 14.30

Elisa Viihde Viaplay ja V Sport Golf näyttävät kisan keskimmäisen kierroksen suorana lähetyksenä 13.00-19.30

Tulospalvelu

Etsi luettavaa