Hyppää sisältöön

Tapio Pulkkasen itseluottamus kohdillaan Qatarissa: ”Tuuliset kelit mittaavat osaamista”

Riku Mattila ja Tapio Pulkkanen joutuvat arvioimaan ja haistelemaan tuulia etenkin perjantaina huolella pitääkseen pelin mutkattomana. KUVA: GETTY IMAGES

Suomalaisnelikko palasi kahden vuoden tauon jälkeen muiden Qatar Mastersin osallistujien tavoin Doha Golf Clubille. Pelaajia haastavat tuulen lisäksi kovat pinnat viheriöillä, sekä bermuda-ruohoiset karheikot.

Kalle Samooja (3.) jäi toissakaudella juuri ennen koronataukoa vain lyönnin päähän uusinnasta Qatar Mastersissa.

Kisa pelattiin 2020 ja 2021 Education Cityn -kentällä. Nyt on palattu Doha Golf Clubille, joka on isännöinyt tapahtumaa vuodesta 1998.

Mikko Ilosella oli 2014 uusinnassa mahdollisuus voittoon, Sergio Garcia vei kuitenkin ykköstilan.

Kotimaiset DP World Tourin pelaajat esiintyivät edellisviikolla edukseen Etelä-Afrikassa. Tapio Pulkkanen oli viides, Mikko Korhonen kymmenes ja Sami Välimäki 16.

Dubain kisan jälkeen tuloksenteon osalta varsin katveessa ollut Kalle Samoojakin (60.) pääsi jatkoon, mutta kiukkua ja näytönhalua väi varmasti kisaan, jossa turkulainen on ollut kahdella aiemmalla kerralla kärkipäässä.

2020 lyönnin päähän uusinnasta jäänyt Samooja laski seuraavana vuonna mahdollisuudet käsistään kolmannen päivän epäonnistumiseen. Sijoitukseksi tuli 28.

Tapio Pulkkanen: ”Kovin erilainen olosuhde edellisviikkoon verrattuna”

Sami Välimäen 16:s sija Etelä-Afrikassa antaa uskoa siihen, että alkavasa kisassa peliote saattaa hänelläkin jo riittää kärjen ahdisteluun.

Pulkkasella on helpoksi luonnehdituilta kentitä kuluvalla kaudella jo viides ja seitsemäs sija.

Johannesburgin lähistöllä pelatussa kisassa Hattu-Tapio nosti menestyksen tekijäksi sen, että ”kenttä istui hyvin silmään.”

”Ihan hyvältä tuntuu Doha Golf Club parin vuoden tauon jälkeen. On hieman enemmän fadelle sopivampi areena varsinkin tiiauspaikoilta. Torstaina on suhteellisen tyyntä, mutta perjantaina alkaa puhaltaa. Oma pelini on hyvässä vireessä”, Pulkkanen avasi ajatuksiaan keskiviikon kääntyessä illan puolelle.

Suomalaisille tuulen käynnistyminen vasta perjantaina kuulostaa huonolta arpaonnelta.

Torstaina Pulkkanen (5.15) Välimäki (5.25) ja Korhonen (5.35) lähtevät ensimmäisten joukossa, Samoojakin (7.05 aamun puoliskossa.

Qatar Mastersissa ei ole tähtiä mukana. Maailmanlistan sadasta parhaasta on mukana vain kolme pelaajaa.

Selkein porkkana edessään kisaan lähtee Dean Burmester, joka on maailmanlistalla 64. Voitto nostaisi hänet varmuudella 50:n joukkoon ja 7. huhtikuuta käynnistyvään The Mastersiin.

Suomalaisillakin on monia tavoitteita ja välitavoitteita. Voitto nostaisi sijoillla 211-236 maailmanlistalla olevia Korhosta, Samoojaa ja Pulkkasta vahvoihin asemiin paikoista kauden toiseen majoriin, PGA Championshipiin.

Tulospalvelu

Lue myös: Runsas kattaus golfia televisiossa…

h


MAINOS. DP World Tour ja LPGA on katsottavissa suorana Elisa Viihde Viaplaystä. Tästä palveluun >>

Etsi luettavaa