Hyppää sisältöön

Tapio Pulkkaselle kolmas perättäinen jatkoonpääsy Portugal Mastersissa – Kalle Samooja karsiutui

Tapiio Pulkkasella on vain viisi lyöntiä kolmanteen sijaan Portugal Mastersissa ennen viikonlopppua

Julien Guerrier (-14) on täysin omilla luvuilllaan Algarven maakunnassa pelattavassa kisassa. Tapio Pulkkanen on 40:na hyvissä hyökkäysasemissa, Kalle Samooja karsiutui lyönnillä.

Odotukset suomalaismenestykselle eivät olleet kovinkaan korkealla ennakkoon Kalle Samoojan ja Tapio Pulkkasen viimeisten kuukausien esitysten perusteella. Pulkkanen oli karsiutunut 12:sta viimeisestä kisastaan yhdekksän kertaa, Kalle Samooja ei myöskään ole löytänyt maaliskuun alun Qatarin kisan kolmannen sijan jälkeen virettä peliinsä. Hänen osaltaan päättynyt Portugalin kisa tuotti kuuden viimeisen kisan jaksoon neljännen karsiutumisen.

Pulkkanen pelasi kuitenkin kahdesti tuloksen 70, jolla on sijaluvulla 40:s.

Viikonloppuna kotkalaisella on hyvä mahdollisuus paikata kolhiintunuttta itseluottamustaan, sillä pelaajapakka ylivoimaista johtoa pitävän Julien Guerrierin jälkeen on tiiviisti yhdessä. Ranskalainen on voittanut kertaallee ET:lla, mutta ei koskaan pääkiertueella. Näiden kahden kiertueen väliä Guerrier on seilannut jo toistakymmentä vuotta nousematta varsinaiseksi profiilipelaajaksi.

Kolmatta kauttaan ET:lla pelaavalle Pulkkaselle Dom Pedro Victoria Golf Course on ollut poikkeuksellinen metsästysmaa ET:lla. Kolme kisaa, kolmasti jatkoon. Aiemmat sijoitukset (40.. ja 63) ovat vaatimattomia, nyt uran paras noteeraus Algarvessa  saattaa parantua rutkasti, mikäli Hattu-Tapio löytää ohituskaistan.

Pulkkasen kauden paras sijoitus (15:s) tuli tammikuussa Etelä-Afrikassa.

Kilpailun tuloslista

Etsi luettavaa