Hyppää sisältöön

Tapio Pulkkanen lyönnin cut-rajasta – Mikko Korhonen vaihtoi harjoitusmoodiin

Tapio Pulkkanen teki kaudella 2019 samalla kentällä neljään kierrokseen 23 birdietä

Hattu-Tapio Pulkkanen (72,+1) ja Mikko Korhonen (75,+4) tarvitsevat kirivaihdetta perjantaina päästäkseen viikonlopun kierroksille. Lauri Ruuska (66,-5) jakaa avauspäivän jälkeen kärkipaikkaa.

Himmerland Golf & Spa Resortissa pelattavassa Tanskan ET-kisassa ei iltapäivällä parannettu päivän ensimmäisessaä kolmikossa Lauri Ruuskan tekemää tulosta 66,-5. 
Samaan tulokseen ylsi yhteensä viisi pelaajaa, näiden joukossa  48-vuotias  Richard Bland, sekä Himmerlandissa 2019 voittanut hallitseva mestari Bernd Wiesberger.

Aamulla Ruuskan tavoin pelannut Janne Kaske ei saanut koneitaan käyntiin, lyöntiä kertyi peräti 84,+13.

Pulkkaselle eagle 14:lla 

Tapio Pulkkasen huippuhetki osui kentän lyhimmällä par-nelosella, alamäkeen pelattavalla 14:lla, jossa hän kirjasi korttiin yhden päivän viidestä eaglesta.  Birdejä hän teki kolme. Cut-rajan väärälle puolelle hän putosi neljän bogin ja tuplan kautta saaden tulokseksi 72,+1, jolla sijaluvuksi tuli 86.

Vuoden 2019 kisassa teki ainakin European Tourin oman birdie-ennätyksensä. Niitä kertyi peräti 23, joka oli koko kisassa kärkipäätä. Perjantaina hyvää nousua voi tehdä aamukierroksella kohtuullisellakin birdiemäärällä, mikäli bogien lukumäärä putoaa avauspäivästä.

Mikko Korhosella väsymystä kropassa ja pelissä

Mikko Korhonen sai avauskierroksella tuloksekseen 75 (+4).
Hän jakaa sijaa 134 neljä lyöntiä karsintarajan alapuolella.
Jatkopaikka viikonlopun kierroksille edellyttäisi perjantaina oletettavasti tulosta 66-68.

”Muistin pikkuhiljaa rundin aikana miksi en pelaa täällä yleensä… No ei kai siinä, väsynyttä peliä oli. Väsynyt mies ja vähän vaivaakin päällä. Otetaan tämä viikko treenin kannalta ja koitetaan olla hereillä ensi viikolla”, Korhonen kommentoi kierroksensa jälkeen.

Kisavelvollisuuksien jälkeen Korhonen ei kuitenkaan päässyt hotellille, sillä edessä oli ammattiurheilijoille tuttu velvollisuus.

”Pääsin tietty vielä doping -testiin tässä, että pitkää päivää painetaan.”

Elisa Viihde Viaplay ja V Sport Golf näyttävät iltapäivän tapahtumat suorana perjantaina klo 14.00-19.30

Suomalaisten starttiajat:

Tapio Pulkkanen 9.00
Mikko Korhonen 10.00

Lauri Ruuska 13.30
Janne Kaske 13.40

Tulospalvelu

Etsi luettavaa