Hyppää sisältöön

Tapio Pulkkanen ja Matilda Castren suomalaispelaajien rahalistan kärjessä – naiset ylsivät kaikkien aikojen suurimpiin kokonaisansioihin

Hattu-Tapio Pulkkasen tilille tuli kalenterivuoden 2022 aikana palkintorahoja yli 600 000 €.

Naishuippumme ansaitsivat kuluvalla kaudella golfkentillä ennätyksellisesti yli 1,2 miljoonaa euroa. Miesten listalla pääkiertueen pelaajien jälkeen tulee tyrmistyttävän suuri pudotus palkintorahojen määrissä.

Matilda Castren (92.) on ainoana kotimaisena pelaajana maailmanlistalla sadan ensimmäisen joukossa vuodenvaihteessa.

LPGA:lla toisen täyden kauden pelannut Castren on naisten ansiolistalla omilla luvuillaan lähes puolen miljoonan euron tuloilla.

Mikäli valintakriteerit pysyvät samoina kuin edelliskaudella, pääsee Matilda Castren käynnistämään kautensa helmikuussa Tournament of Champions -kilpailussa
Lake Nonassa, Floridassa. KUVA: GETTY IMAGES

Neljän seuraavan ansiot ovat yhteenlaskettuna muutaman tuhannen euron verran suuremmat.

Päättyvän vuoden aikana kymmenen parasta naistamme ylsivät summattuna ylivoimaisesti korkeimpiin ansioihin kautta aikojen.

Seitsemän ensimmäistä ansaitsi enemmän kuin työhön liittyviin matkohin, kilpailemiseen ja harjoitteluun rahaa lasketaan kuluvan.

Huomionarvoista LET:n pelaajien osalta on sekin, että kokonaisansioistaan lähes 48 %, yhteensä 290 000 € kertyi Saudi-Arabian rahoittamista joukkue- ja henkilökohtaisista kisoista.

Suomalaisten naispelaajien palkintorahat vuonna 2022

PelaajaAnsiot euroina
Matilda Castren495 131 €
Ursula Wikström136 793 €
Noora Komulainen127 006 €
Tiia Koivisto125 280 €
Sanna Nuutinen112 419 €
Kiira Riihijärvi85 114 €
Krista Bakker67 815 €
Emily Penttilä30 920 €
Linda Osala29 068 €
Elina Nummenpää26 704 €
Kymmenen ensimmäisen ansiot yhteensä:1, 236 milj €

Huomioita:

  • Matilda Castrenin uran kokonansiot LPGA:lla kolmen kauden aikana ovat 1,181 miljoonaa €
  • Ursula Wikström, Noora Komulainen ja Tiia Koivisto tekivät tieneistiennätyksensä ja ansaitsivat ensimmäistä kertaa urallaan yli 100 000 €
  • Sanna Nuutisen ansioista 77 000 € tuli kauden neljästä ensimmäisestä LPGA:n kisasta
  • Krista Bakkerin tuloista yli 50 000 € kertyi LET:n joukkuekisoista, joita ei lasketa viralliseen order of meritiin
  • Noora Komulaisen kokonaisansioista reilusti yli puolet tuli niinikään Saudi-Arabian rahoittamista kilpailuista

Neljä pääkiertueen pelaajaa kaukana muiden edellä

Miespelaajien osalta lista kertoo raastavalla sen, kuinka valtava ero pääkiertueella kiertävän kärkinelikon jälkeen on ansioissa verrattuna Challenge Tourilla, Nordic Leaguella ja Finnish Tourilla pelaaviin suomalaisiin verrattuna.

Mikko Korhonen on kiertänyt pääkiertuetta putkeen käytännössä vuosikymmenen, Tapio Pulkkanen viisi kautta, Kalle Samooja neljä, ja Sami Välimäki kolmen vuoden ajan.

Nelikko on kolmen viimeisen vuoden ajan kisannut tasaisesti vuorovetona ykköspelaajan tittelistä Suomessa.

Kalenterivuonna 2022 pääkiertueen suomalaiset tienasivat keskimäärin 470 000 €.

Kalle Samooja voitti Hampurin DP World Tuorin kisan viimeisen kierroksen kenttäennätyksellä, pääsi US Openiin, ja valittiin joulukuussa Suomen PGA:n vuoden pelaajaksi ensimmäistä kertaa urallaan. KUVA: GETTY IMAGES

Viidenneksi sijoittuneen Oliver Lindellin ansiot jäivät nelikon keskiarvosta alle kymmeneen prosenttiin. Sijoilla 5-10 olleiden keskiarvo palkintorahojen määrässä oli reilut 24 000 euroa.

MIesten pääkiertueelle kipuaminen ja siellä menestyminen on kilpailijoiden määrä huomioiden huomattavan paljon vaikeampaa kuin naisten puolella.

Kotimaisten miespelaajien nouseminen pääkiertueelle näyttää viimeisten vuosien menestysten perusteella erittäin työläältä myös lähitulevaisuudessa.

Suomalaisten miespelaajien palkintorahat vuonna 2022

PelaajaAnsiot euroina
Tapio Pulkkanen601 180 €
Kalle Samooja528 609 €
Mikko Korhonen432 824 €
Sami Välimäki318 276 €
Oliver Lindell 44 793 €
Lauri Ruuska 31 018 €
Roope Kakko 21 783 €
Alex Hietala 16 474 €
Eemil Alajärvi 16 176 €
Niclas Hellberg 15 766 €
Kymmenen ensimmäisen ansiot yhteensä:2,027 milj. €

Huomioita:

  • Tapio Pulkkanen oli toisen kerran peräkkäin kotimaisen ansiolistan ykkönen, Mikko Korhonen dominoi listaa vuosina 2017-2019. Sami Välimäki oli ykkönen 2020
  • 24-vuotiaalle Oliver Lindellille kausi oli seitsemäs ammattilaisena. Jo ensimmäisellä kaudellaan, 18-vuotiaana, hän oli listan neljäs 67 000 € ansioilla.
  • Miesten kärkikymmenikön palkintorahojen summa (2,027 milj. €) oli naisiin verrattuna 1,64 kertainen (1,236 milj. €)

Kommentti

Kokemus on valttia – läpimurtoon valmiita nuoria pelaajia kaivataan

Kotimaisella huippugolfilla on kulkenut varsin hyvin viimeisten vuosien aikana. DP World Touria kiertävät neljä suomalaista ovat ykeneväisiä menestymään yksittäisissä kisoissa, parhaimmillaan pistelistan kärkisijoistakin, kuten Sami Välimäki 2020 osoitti.

Matilda Castrenin loikka supertähdeksi LPGA:n kisan sekä Gant Openin satumaisten voittojen myötä täydentyi Solheim Cupissa uskomattomaan sankarin rooliin. Sanna Nuutinen nousi kolmen kauden aikana junan tavoin hätyyttelemään tähtiä ennen varsin yllättävää konseptin rikkoutumista päättyvällä kaudella.

Suomalaisnaisten määrä ja menestys LET:lla olivat kadehdittavalla tasolla myös 2022. Saudi-Arabian kiertueelle iskemistä joukkuekisojen rahoista suomalaiset ovat onnistuneet poimimaan hyvän osuuden, ja tehneet tarvittavia tilejä kulujen peittämiseksi.

Miesten ja etenkin naisten kiertueilla suomalaisilla on vahva edustus kokeneiden pelaajien sarjassa.

Kokemusta ja kypsymistä hyödyntäen kiertueilla pystyy kehittymään ja menestymään keski-ikää lähestyttäessäkin. Tämän ovat Ursula Wikströmin ja Mikko Korhosen esimerkit osoittaneet.

Hatunnnosto on syytä tehdä LET:n karsinnnoista kortin taistelleelle Niina Liiakselle, joka 30-vuoden rajapyykin ylitettyään tekee toisen yrityksen pääkiertueella.

Kylmä fakta on kuitenkin se, että Suomessa on viimeisten vuosien ajan ollut kovin vähän nuoria lupauksia, amatöörejä tai ammattilaisia, jotka olisivat pysyneet kehityskäyrällä joka näyttäisi johtavan pääkiertueille ja siellä menestykseen.

Golf on vuosi vuodelta entistä kovemmin kilpailtu laji kaikissa sarjoissa.

Vuoteen 2023 siirryttäessä golfiin liittyvä ykköstoiveeni olisikin yhden tai useamman nuoren pelaajan esiinmarssi kotimaisissa ja kansainvälisissä kisoissa sekä ranking-listoilla.

Etsi luettavaa