Hyppää sisältöön

Tapio Pulkkanen: ”Hienoa päästä pelaamaan maailman kovimpia ukkoja vastaan”

Tapio Pulkkanen pääsi mukaan ensimmäistä kertaa European Tourin finaalikilpailuun.

Tapio Pulkkanen starttaa torstaina uransa ensimmäiseen European Tourin finaalikisaan. Hän lähtee kisaan hyvällä fiiliksellä. Ja mikä ettei lähtisi, sillä takana on jo varmuudella uran toistaiseksi paras ET-kausi.

LAUANTAINA SUORITETAAN virallisten valvojien silmien alla lottoarvonta. Siinä seitsemän oikein tuloksella voi voittaa 3,6 miljoonaa euroa. Sunnuntaina päättyvän European Tourin DP World Tour Championshipin päätöskisan ykkösen osuus ei ole kovin kaukana tästä.

Golfkisassa vedonlyöntitoimistot laskevat etukäteen todennäköisyyksiä eri pelaajien voitoille. Eräällä kansainvälisellä vedonlyöntitoimistolla pienin kerroin on Rory McIlroyllä: 7.

Suomen Tapio Pulkkasen kerroin on 151. Toisin sanoen vedonlyöntitoimisto ei usko, että Pulkkanen ottaisi uransa ensimmäisen European Tour -voiton kauden finaalikisassa, jossa on mukana kiertueen parhaat pelaajat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Se on kuitenkin aika paljon todennäköisempää kuin lotossa voittaminen, jossa täysosuman todennäköisyys yhdellä lottorivillä on yksi yhdeksästätoista miljoonasta. Yhden kisan voittamalla Pulkkasella olisi mahdollista kolminkertaistaa uransa tienestit European Tourilla.

Pulkkanen kertoi GoGolfille, ettei ole vaivannut päätään finaalikilpailun rahapalkinnoilla.

”Rahapotti taitaa tosiaan olla isoin, missä olen ollut, mutta se ei toisaalta normaalista Rolex Seriesin kisasta juurikaan eroa”, Pulkkanen viestitti GoGolfille.

”Hienoin juttu tässä kisassa kuitenkin on, että pääsee pelaamaan maailman kovimpia ukkoja vastaan”, hän jatkoi.

Tuoreella maailmanlistalla McIlroy on sijalla kahdeksan. Häntä korkeammalla on vain Collin Morikawa, joka majailee maailmanlistalla kakkosen. Muita maailmantähtiä ovat muun muassa Abraham Ancer, Patrick Reed, Sergio Garcia ja Billy Horschel.

PULKKANEN LÄHTEE finaalikilpailuun hyvillä mielin.

”Maanantaina otin aika rennon päivän ja pelasin ysin iltapäivällä. Tiistaina proa amin vuoksi oli pelkkää treeniä, mutta lyönti ja putti tuntuvat olevan kohdallaan. Puitteet hienolle urheilujuhlalle ovat kunnossa”, hän kertoi GoGolfille.

Vaikka kyseessä on Pulkkaselle uran ensimmäinen finaalikisa, Emirates Golf Clubin Earth-kenttä on hänelle muuten hyvin tuttu.

”Olen pelannut täällä paljon harjoituskierroksia, ja on helppo lähteä kisaamaan sen vuoksi. Kisaliput tulevat kuitenkin olemaan melko paljon tiukemmat kuin mitä normaalisti täällä pelataan”, Pulkkanen arvioi.

VIIME VIIKOLLA saman klubin Fire-kentällä pelattiin Dubai Championship. Tässä kisassa Pulkkanen sijoittui 44:nneksi tuloksella -13. Tulostaso helpohkolla kentällä oli kova, sillä voittotulos oli peräti kymmenen lyöntiä Pulkkasen lopputulosta kovempi.

”Fire-kentällä viime viikolla lyötiin paljon wedgejä sisään pehmeille griineille. Tämä viikko tarjoaa aika erilaisen testin, koska lyödään usein aika pitkiä mailoja sisään suhteellisen napakoille griineille. Griinit ovat myös aika paljon liukkaammat kuin viime viikolla. Earth-kenttä tarjoaa siis aika kokonaisvaltaisen testin. Jotenkin tuntuu siltä, että pitkä lyönti on isoimmassa roolissa tällä viikolla”, Pulkkanen näkee.

Neljän viime vuoden aikana voittotulos DP World Tour Championshipissä on vaihdellut -15:n ja -19:n välillä. Viime vuonna Sami Välimäki sijoittui kisassa viidenneksi tuloksella 12 alle parin.

”Alle parin kaikki kierrokset tuottaa varmasti hyvän loppusijoituksen. Koen, että hyvällä pelillä on mahdollisuus taistella kärkisijoista. Sami (Välimäki) näytti hyvää esimerkkiä viime vuonna”, Pulkkanen arvioi.

Avauspäivään pelaajat lähetetään rankingin käännetyssä järjestyksessä. Tämä tarkoittaa sitä, että viimeisten mukana kisaan mahtunut Tapio Pulkkanen lähtee torstaina matkaan toisessa ryhmässä Ruotsin Joakim Lagengrenin kanssa klo 6.25 Suomen aikaa.

Viimeisessä ryhmässä pelaavat yhdysvaltalaiset Collin Morikawa ja Billy Horschel. He starttaavat klo 10.24 Suomen aikaa.

Kilpailun lähettää suorana lähetyksenä V Sport Golf ja Elisa Viihde Viaplay:

Torstai

European Tour, valitut ryhmät: klo 7–12.30

European Tour, normaali lähetys: 9–15.30

Perjantai

European Tour, valitut ryhmät: klo 7–12.30

European Tour, normaali lähetys: 9–15.30

Lauantai

European Tour, valitut ryhmät: klo 7–12.30

European Tour, normaali lähetys: 9–15.30

Sunnuntai

European Tour, valitut ryhmät: klo 7–12.30

European Tour, normaali lähetys: 8.30–15

Kilpailun lähtöajat

Etsi luettavaa