Hyppää sisältöön

Tänään on tulossa kevään lämpimin päivä – katso golfsäästä, millaisia pelikelejä on luvassa

GoGolfin uusi Golfsää-palvelu kertoo, millaista pelisäätä on luvassa. KUVA: LASSI PEKKA TILANDER

GoGolf on avannut sivuilleen sääpalvelun, josta voit katsoa, millaista pelisäätä suomalaisille golfkentille on ennustettu. Sääpalvelusta löytyy myös sade- ja tuulitutka.

Kevät on ollut edellisiin vuosiin verrattuna kylmä, mutta nyt sää näyttäisi lämpenevän. Lämpö tekee hyvää myös golfkenttien kunnolle, kun nurmi pääsee kasvamaan.

Erityisen lämmintä on maan lounaisosassa. Esimerkiksi Ahvenanmaalle ja Varsinais-Suomessa lämpötila saattaa tänään iltapäivällä kohota jo 20:n paremmalle puolelle. Maan itä- ja pohjoisosassa joutuu kuitenkin vielä pukemaan lämmintä ylle golfkierroksille.

Viikonloppuna mittari ei ihan yhtä korkealle kohoa, mutta poutaista säätä on luvattu melkein koko maahan.

GoGolfista löydät nykyään myös Golfsää-palvelun, josta löydät kattavasti tietoa vallitsevasta ja tulevasta säästä. Sääpalvelun ennuste ulottuu kymmenelle seuraavalle päivälle.

Golfsäästä löydät kaikki kotimaiset kentät. Kenttäkohtaisen sään löydät hakutoiminnon avulla sääpalvelusta ja lisäksi Kenttäoppaassa on jokaisen yksittäisen golfkentän kohdalla säänosto, joka toimii myös linkkinä kyseisen golfkentän sääennusteeseen.

Kymmenen päivän ennusteen lisäksi Golfsäästä löytyy myös sadetutka ja tuuliennuste, mikä auttaa varustautumaan golfkierrokselle oikeanlaisella vaatetuksella.

Tiedot GoGolfin Golfsäähän tulevat Ilmatieteenlaitonlaitokselta.

Etsi luettavaa