Hyppää sisältöön

TAGi nostaa golfpalvelut uudelle tasolle

Tapiolan golfkeskuksessa järjestetään yleisölle avoin konsertti elokuussa

Tapiola Golfin 16 vuotta kestäneen saagan yksi näytös tulee pian päätökseen, kun noin viisi miljoonaa euroa maksanut TAGi otetaan käyttöön lauantaina. Kyseessä on ainutlaatuinen klubirakennus Suomessa.

Tänään on Tapiolan Golfkeskuksen eli TAGin virallinen käyttöönottopäivä. Eilen sitä ei olisi uskonut, sillä työt näyttivät olevan vielä pahasti kesken. Leegio rakennusmiehiä ahersi sekä sisätiloissa että ulkotöissä.  Tapiola Golfin toimitusjohtaja Pertti Itkonen kuitenkin vakuuti, että jäljellä on enää viimeistelytöitä, jotka valmistuvat nopeasti. Syytä olikin, sillä klubilla järjestetään tänään suuri yritystapahtuma. Virallisesti rakennus avataan lauantaina.

Pertti Itkonen on Tapiola Golfin ja TAGin priimusmoottori.

Pertti Itkonen on Tapiola Golfin ja TAGin priimusmoottori.

Jussi Miettinen

Näyttävä rakennus on noussut nopeasti. Itkonen kertoo, että rakennustyöt ovat kestäneet vajaan vuoden.

Rakennusbudjetti on ollut 5 miljoonaa euroa. Rakennukseen tulevat vuokralaisiksi Golf Center, Tapiola Golf, Ravintola Vista, golfmatkoja järjestävä OnGolf sekä Mikael Piltz golfkouluineen. 

Itkonen sanoo, että eri toimijat hyötyvät toisistaan muun muassa siten, että ne ohjaavat toistensa luo asiakkaita.

Golfkenttä kaatopaikan päälle

Hanke golfkentän rakentamiseksi Mankkaan entisen kaatopaikan päälle käynnistyi 16 vuotta sitten. Alkuun Espoon kaupunki hangoitteli vastaan, mutta kun ympäristö- ja rakennusluvat sekä valitukset hylättiin oikeusistuimissa, yhteistyö kaupungin kanssa alkoi toimia hyvin.

Golfkentän rakentamiselle entisen kaatopaikan päälle vaadittiin mittavat maanrakennustyöt. Ne maksoivat yli 15 miljoonaa euroa, ennen kuin golfkenttää päästiin rakentamaan. Suurimman osan niistä maksoi Espoon kaupunki, jonka olisi muutenkin pitänyt maisemoida kaatopaikka.

Kaatopaikan päälle rakennettiin ensin paksu tiivistyskerros. Kaatopaikkajätteen synnyttämä metaani kerätään talteen tiivistyskerroksen alapuolelle rakennetuilla putkistoilla. Näin kasvihuonekaasua ei pääse ilmakehään, vaan nyt sen tuottamalla energialla lämmitetään peräti 600 omakotitaloa.

Ylhäällä klubi, alhaalla välineliike

Mikko Koivisto tekee pitkää päivää, jotta Golf Centerin lippulaivamyymälä saataisiin auki heti juhannuksen jälkeen.

Mikko Koivisto tekee pitkää päivää, jotta Golf Centerin lippulaivamyymälä saataisiin auki heti juhannuksen jälkeen.

Jussi Miettinen

TAGi jakaantuu ylä- ja alakertaan. Lasiseinäisessä yläkerrassa toimivat klubiravintola ja caddiemaster. Lisäksi yläkerrassa on pukutilat saunoineen. Ravintolasalista ja suurelta terassilta avautuvat näkymät aukealle golfkentälle. Puitteet ovat hyvä esimerkiksi yritystapahtumien järjestämiseen, sillä golfkentän sijainti lähellä Helsingin keskustaa, Tapiolaa ja Espoossa toimivia teknologia-alan yrityksiä on mainio.

Yläkerran sisustus on skandinaavisen pelkistetty. Tosin vielä eilen sieltä puuttuu vielä kosolti kalusteita. Sisustuksesta on vastannut Vertti Kivi.

Alakerta on Golf Centerin ja Piltzin valtakuntaa. Noin tuhat neliötä suuressa myymälässä on muun muassa kolme fittausstudiota, joista asiakkaat voivat lyödä palloja rangelle. Talvella niihin viritetään lyöntiverkot, mikä mahdollistaa mitoituksen ympärivuorokautisen käytön. Lisäksi alakerran tiloissa on OnGolfin 60-neliöinen toimisto.

Siinä missä yläkerta on valoisa ja lasinen, alakerran myymälään valo tulee keinovaloilla, sillä ikkunoita ei juuri ole.

Golf Centeriin omistajiin kuuluva Mikko Koivisto kertoo, että tilaan tulee useita satoja ledispotteja, jotka kiinnittävät asiakkaiden huomion tuotteisiin. Koivisto ahertaa parhaillaan haalarit päällä pitkää päivää, jotta liike saataisiin heti juhannuksen jälkeen.

Liikkeessä pyritään hyödyntämään uutta teknologiaa mahdollisimman paljon. Esimerkiksi hintalappuja tuotteisiin ei tule, vaan ne hinnoitellaan joka maanantai sähköisesti. Lisäksi seinille kiinnitetään kuutisenkymmentä suurta näyttöä, joissa esitellään tuotteita ja näytetään golflähetyksiä.

”Olemme hioneet kauppamme konseptin eri tuotemerkkien edustajien kanssa, ja liike tulee olemaan Pohjois-Euroopan parhaimmisto, Golf Centerin toimitusjohtaja Marko Paski lupaa.

Kaksikerroksinen range

Mika Piltz on uusista opetustiloistaan innoissaan.

Mika Piltz on uusista opetustiloistaan innoissaan.

Jussi Miettinen

Rakennustöiden vuoksi Tapiola Golfin range on ollut kiinni, mutta pian odotus palkitaan kaksikerroksisella rangella. Rangen ylätason takapuolella sijaitsee harjoitusviheriö, jonka päälle on laitettu siirtonurmea.

Tapiola Golf on rakennettu pieneen tilaan, joten 18. reiän väylä kulkee melko lähellä rangen vasenta reunaa. Se saattaa aiheuttaa vaaratilanteita, kun range avataan.  Toisaalta slaissit saattavat karata rangen oikealla puolella olevaan metsikköön. Muuten rangealue kohdebunkkereineen näyttää nhyvältä.

Rangella lyödään matoilta, sillä tilaa ruohorangelle ei ole riittävästi. Näön vuoksi mattojen eteen tulee kuitenkin nurmirangekaistale, jota pidetään pääosin suljettuna.

Piltzin opetus tapahtuu studion sisäpuolella, jossa on paljon erilaisia elektronisia laitteita, kuten Trackman ja SAM Puttlab. Lisäksi Piltz tekee mailafittauksia Golf Centerin asiakkaille.

Ensimmäisenä uuden studion pääsi eilen korkkaamaan Euroopan Tourilla pelaava Roope Kakko, joka kuuluu Piltzin valmennettaviin ja joka oli myöhemmin tulossa näyttämään svingiään valmentajalleen.

Videolla Tapiola Golfin Pertti Itkonen, golfvalmentaja Mika Piltz ja Golf Centerin Mikko Koivisto esittelevät Tapiolan Golfkeskusta.

Tapiolan Golfkeskus faktoja

Pinta-ala: 2 100 neliötä kolmessa kerroksessa.

Rakennus maksaa noin 5 miljoonaa euroa.

Rakennuttaja: Tapiola City Club Oy

Pääarkkitehti: Bratislav Toskovic, Parviainen arkkitehdit

Sisustussuunnitelu: Vertti Kivi, dSign Vertti Kivi

 

Etsi luettavaa