Hyppää sisältöön

Tästä syystä viheriöille tehdään sormen paksuisia reikiä kauden parhaaseen aikaan

Holkki-ilmastukselle paras ajankohta on keskellä parasta pelikautta

Holkki-Ilmastus poistaa kasvualustasta tarpeetonta kuitua, tuo ilmarakoja, parantaa kuivatusta ja tuottaa tiheämmän ja terveemmän kasvuston.

Golfkentänhoitajat haastoi tänä vuonna aikainen kevät, joka jatkui poikkeuksellisen pitkään kylmänä. Kevät saapui pari viikkoa normaali aikaisemmin, mutta kasvukausi pyrähti käyntiin kaksi viikkoa keskimääräistä myöhemmin.

Outo tilanne tarkoitti sitä, että Etelä-Suomessa ennätyksellisen aikaisin auenneet kentät joutuivat keväällä kovalle koetukselle kulutuksen takia. Kun lämpötila kesän korvalla nousi ja heinä alkoi kasvaa, kentänhoitajat pääsivät vihdoin ja viimein tekemään varsinaisia kentänhoitotöitä, kuten pystyleikkuita, ilmastuksia, hiekoituksia ja leikkuita. Myös ravinteiden ja veden tarve kasvoivat sään lämpenemisen myötä.

Kenttien ylläpitämiseksi ja laadukkaiden pelipintojen tuottamiseksi välttämättömät kentänhoidolliset toimenpiteet ajoittuvat kasvu- eli pelikaudelle, mikä saattaa aiheuttaa lyhytaikaista haittaa pelaajille ja pelipinnoille. Kesän aikana tapahtuvista hoitotoimenpiteistä pelaajia eniten puhuttavat viheriöiden holkki-ilmastus ja pystyleikkaus, koska ne haittaavat peliä eniten. 

Holkki-ilmastus pitää tehdä parhaan kasvun aikaan

Usein paras ajankohta tehdä disruptiivisia kentänhoitotoimenpiteitä pelipinnoille on silloin, kun heinän kasvu on kiivaimmillaan. Kasvua voidaan toki kiihdyttää ravinteiden avulla, mutta jos on liian kylmää, nurmi ei yksinkertaisesti kasva. Siksi esimerkiksi holkki-ilmastus kannattaa suorittaa keskellä parasta pelikautta. Hirsalassa tämä tarkoittaa heinäkuun puoliväliä.

Holkki-ilmastuksessa poistetaan ontolla ilmastuspiikillä eli holkilla kuolleista kasvinosista

muodostunutta orgaanista ainesta, joka tukahduttaa kasvuston ja estää hapen, ravinteiden sekä veden pääsemisen syvemmälle kasvualustaan.

Kun pelipintaa ja kasvustoa tällä tavalla rikotaan, on hyvin tärkeää sekä pelillisestä että agronomisesta näkökulmasta, että kasvusto korjaantuu mahdollisimman nopeasti. Siksi kentänhoitotöiden ajankohdan huolellinen ja perusteltu valinta on erityisen tärkeää.

Onneksi nykyaikaiset työvälineet, kuten ilmastajat, harjat ja jyrät mahdollistavat sen, että pelipinnat voivat olla erinomaisessa kunnossa jopa jo välittömästi työn valmistumisen jälkeen.

Mikäli holkki-ilmastus ja muut rajut hoitotoimenpiteet tehdään peli- ja kasvukauden ulkopuolella, kasvusto altistuu muun muassa rikkakasvien, levien tai sammaleen invaasiolle, koska se ei pysty korjaantumaan toimenpiteestä riittävän nopeasti.

Työt sujuvat yöllä

Ilmastuksia ja muita rajuja kentänhoidon toimenpiteitä pyritään tekemään lähtökohtaisesti pelaajia mahdollisimman vähän häiritsemättä. Usein esimerkiksi ilmastukset tehdään yöllä, jolloin pelaaja ei näe kuin maksimissaan työjäljen ilmastuspiikeistä saapuessaan aamulla pelaamaan.

Yötöiden puolesta puhuu myös se, että työt sujuvat silloin paljon tehokkaammin, kun työtä ei jouduta keskeyttämään alvariinsa pelaajia väistellessä.

Kun seuraavan kerran harmittelee pelipinnoille tehtyä toimenpidettä, kannattaa muistaa, että työtä tehdään parhaiden mahdollisten pelipintojen tuottamiseksi pitkällä tähtäimellä. Meidän kentänhoitajien pyrkimyksenä on, että näistä välttämättömistä hoitotoimenpiteistä koituu pelaajille mahdollisimman vähän haittaa.

JANNE LEHTO

Kirjoittaja on Hirsala Golfin kenttämestari, Suomen Golfkentänhoitajien yhdistyksen puheenjohtaja ja Suomen Golfliiton kenttäkehittäjä.  Juttusarjassa hän avaa kentänhoidon saloja.

Etsi luettavaa