Hyppää sisältöön

Tältä näyttää vuoden ensimmäinen maailmanlista suomalaisittain

Sami Välimäki oli tuoreella maailmanlistalla sijalla 69.

Sami Välimäki ja Kalle Samooja olivat vuoden 2021 ensimmäisellä golfin maailmanlistalla uransa korkeimmalla sijoituksella.

Yksi pelaaja sadan parhaan joukossa ja kymmenen pelaajaa tuhannen sakissa. Tässä tiivistettynä suomalaisten sijoitukset vuoden 2021 ensimmäisellä golfin maailmanlistalla.

Suomalaisten ykköspelaaja on tietenkin Sami Välimäki, se ainoa sadan parhaan joukossa. Välimäen tuore sijoitus on 69:s. Toiseksi paras suomalainen on Kalle Samooja, jonka ranking-pisteet oikeuttavat 160:nteen sijaan.

Sekä Samoojalle että Välimäelle sijoitukset ovat uran parhaat.

Kolmanneksi paras suomalaispelaaja on Mikko Korhonen, joka kärsi viime vuonna loukkaantumisista. Tenniskyynärpäätä potenut Korhonen on maailmanlistalla sijalla 247, kun parhaimmillaan kaksinkertainen ET-voittaja on ollut 86:ntena.

Suomen neljännen European Tourin pelaajan Tapio Pulkkasen sijoitus on 575:s ja Challenge Tourilla kelpo kauden pelanneen Oliver Lindellin 633:s.

Muut suomalaiset tuhannen parhaan pelaajan joukossa ovat Lauri Ruuska (643:s), Juuso Kahlos (841:s), Roope Kakko (889:s), Toni Hakula (904:s) ja Janne Kaske (979:s).

Miten suomalaispelaajien pärjääminen maailmanlistalla suhteutuu muihin Pohjoismaihin?

Ylivoimaisesti eniten tuhannen parhaan joukosta löytyy pelaajia Ruotsista, peräti 39. Sadan parhaan joukossa ruotsalaisia on kaksi: kokeneet Henrik Stenson (65:s) ja Alex Noren (97:s.) Toisaalta ruotsalaisia golfareita on neljä kertaa enemmän kuin suomalaisia pelaajia.

Myös tanskalaisia pelaajia mahtuu sadan parhaan joukkoon suomalaisia enemmän: 16. Ainoa juutti sadan parhaan joukossa on Rasmus Højgaard, jonka sijoitus on 87:s.

Pohjoismaiden ykköspelaaja tulee tätä nykyä Norjasta. Viktor Hovland on upeasti sijalla 14. Sadan parhaan joukossa norjalaisia on kahdeksan.

Maailmanlistan ykkösenä jatkaa Dustin Johnson ennen Jon Rahmia ja Justin Thomasia.

Etsi luettavaa