Hyppää sisältöön

Suomen hallitus tiukensi kokoontumisrajoituksia: Golfliitto siirtää liittokokousta

Suomen Golfliitto joutui siirtämään liittokokousta.

Maaliskuun loppuun aikataulutettu Suomen Golfliiton liittokokous on jouduttu siirtämään koronapandemian vuoksi.

Maaliskuun lopulle suunniteltu Suomen Golfliiton kevätliittokokous on siirretty. 

Kokous kutsuttiin koolle 11.3., mutta koronaviruksen aiheuttaman maailmanlaajuisen pandemian vuoksi kokous on jouduttu siirtämään myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan.

”Yksi hallituksen linjauksista on rajoittaa julkiset kokoontumiset kymmeneen henkilöön. Vaikka SGL:n liittokokous on yksityinen tilaisuus, on tässä tilanteessa vastuullista välttää kaikkea ei-välttämätöntä matkustamista ja kokoontumista”, tiedotteessa perustellaan päätöstä.

Suomen hallituksen tänään antamat linjaukset ovat voimassa 13.4.2020 saakka, minkä jälkeen tilannetta tarkastellaan uudelleen ja pyritään päättämään uusi liittokokouksen ajankohta.

Kevään liittokokouksessa käsiteltäviä asioita ovat muun muassa tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen asianosaisille.

Etsi luettavaa