Hyppää sisältöön

Suomen Golfliiton jäsenmäärä tippui marginaalisesti

Leppävaarasta Perkkaan ja Talin läpi Pitäjänmäelle tai päinvastoin kulkee hyvinkin suden mentävä luontopolku

Suomalaisten golfareiden määrää mittaava liiton jäsenten määrä pysyi käytännössä ennallaa. Pudotusta vuositarkastuksessa tuli noin 700.

Suomen Golfliitto julkaisi vuoden 2017 jäsenmäärät vuositarkistuksen yhteydessä. Suomalaisissa golfseuroissa on jäseniä yhteensä 142 372 henkilöä. Määrä on pysynyt 140 000 ja 145 000 välissä aina vuodesta 2010, kun 140 000 rajapyykki rikottiin.

”Jäsenmäärämme on pysynyt jo useamman vuoden vakaana. Positiivisia kasvun merkkejä on kuitenkin ilmassa, kun katsomme golfin kehitystä Euroopassa ja Pohjoismaissa. Huolestuttavinta on junioreiden suhteellisen määrän pitkäaikainen lasku. Junioreiden ja naisharrastajien määrän kasvattamiseen tulemme jatkossakin kiinnittämään erityistä huomiota”, toiminnanjohtaja Juha Korhonen sanoo liiton uutisessa.

Juniori-ikäisiä harrastajia Suomesta löytyy 10 669, joista tyttöjä on 3 419. Määrä väheni vuoden takaisesti 3,5 prosenttia. Seuratasolla junioreiden mukaansaamiseksi lajin pariin tehdään ahkeraa työtä, mutta helppoja ratkaisuja ei ole. Suomessa jääkiekko ja muut suositut joukkueurheilut vievät luonnollisesti leijonanosan lasten harrastusajasta.

Naisgolfareita Suomesta löytyy yhteensä 38 480. Yhteenlaskettu naisten ja tyttöjen osuus on koko harrastajamäärästä 29,4 prosenttia. Se on hyvää eurooppalaista keskitasoa ja prosentuaalisesti hieman Ruotsia korkeampi. Eniten naisgolfareita löytyy suhteessa Itä-Suomesta, jossa heitä on 30% harrastajista, kun Pohjanmaalla sama luku on 27,1.

Vihti suurin jäsenseura

Suomen suurimman jäsenseuran tittelin voitti tänäkin vuonna Vihti Golf Club. Jäseniä Vihdissä on 5 874. Uudenmaan alueeseen kuuluva Vihti vetää joukkoja, sillä Uudenmaan alueelta löytyy myös eniten golfareita kuudesta alueesta. 51 330 golfaria kuuluu uudenmaan alueen seuraan.

Keski-Suomen alueelta pelaajia löytyy 30 444. Kasvua Keski-Suomessa tuli reilulla 300 henkilöllä. Alueen suurin seura on Revontuli Golf, joka tarjoaa edullista jäsenyyttä – todellisuudessa kuitenkin suurin osa Revontulen jäsenistäkin pelaa kierroksensa jossain muuaalla.

Itä-Suomessa jäsenmäärä on pysynyt käytännössä samana. 21 308 jäsenestä suurimmassa seurassa Tarina Golfissa on 2 211 jäsentä.

Lounais-Suomessa jäseniä on 18 280. Laskua tuli hyvin vähän. Alueen suurin seura on Aurinko Golf 2 470 jäsenellään. Lounais-Suomessa tehdään ilmeisesti positiivisinta työtä junioreiden suhteen, sillä junioreiden prosentuaalinen osuus on kaikista alueista korkein: 12,4%.

Suurin pudottaja tänä vuonna oli Pohjanmaan alue. Vuosi sitten jäseniä lakeuksilta löytyi 9 154, mutta tänä vuonna vain 8 606. Suurin seura on edelleen Etelä-Pohjanmaan Golf 1397 jäsenellään.

Pohjois-Suomen jäsenmäärä on myös pysynyt melko identtisenä. Alueen suurin seura on Oulujokilaakson Golf 2 039 jäsenellään kun kokonaisjäsenmäärä on 12 404.

 

Etsi luettavaa