Hyppää sisältöön

Stensonin tie major-voittajaksi – uran kymmenen merkkipaalua

Henrik Stenson tuuletti rajusti ensimmäistä major-voittoaan vuosi sitten.

Henrik Stenson aloitti golfin 12-vuotiaana. 28 vuotta hänen lapsuuden unelmansa toteutui, kun Stenson voitti The Open Championshipin eli ensimmäinen major-turnauksensa. Matkan varrelle on mahtunut ylä- ja alamäki. Tässä Stensonin uran kohokohdat.

1. Challenge Tourin rankingin voitto

Siloposkinen Henrik Stenson yritti karsintojen kautta Euroopan Tourille vuonna 1999, mutta portit eivät auenneet.

Siloposkinen Henrik Stenson yritti karsintojen kautta Euroopan Tourille vuonna 1999, mutta portit eivät auenneet.

Getty Images

Henrik Stenson ryhtyi ammattilaiseksi vuonna 1999 ja jo toisena ammattilaisvuonnaan (2000) hän voitti Challenge Tourin rankingin ja nousi Euroopan Tourille. Kyseisenä vuonna hän voitti peräti kolme haastajakiertueen osakilpailua. Stenson siirtyi ammattilaiseksi ”vasta” 23-vuotiaana, sillä hän pelasi yliopistogolfia Yhdysvalloissa. Opinahjossaan hän tapasi myös tulevan vaimonsa Emma Löfgrenin.

2. Ensimmäinen voitto European Tourilla

Henrik Stenson ja ensimmäinen voittopysti European Tourilla.

Henrik Stenson ja ensimmäinen voittopysti European Tourilla.

Getty Images

Stenson jatkoi loisto-otteita myös Euroopan pääkiertueella. Hän voitti tulokaskautenaan yhden kilpailun eli arvostetun Benson & Hegdes International Openin. Kilpailun kolme edeltävää voittajaa olivat José Maria Olazabal, Bernhard Langer ja Darren Clarke. Stenson sijoittui ensimmäisenä vuonna rahalistalla 44:nneksi. Miehen peli kuitenkin katosi voiton jälkeen, ja Stenson vaelteli seuraavan vuoden alamaissa. Hän oli hetken aikaa myös suomalaisen Timo Rauhalan valmennuksessa.

3. Toinen voitto Euroopan Tourilla

Henrik Stenson palasi voittokantaan vuonna 2004.

Henrik Stenson palasi voittokantaan vuonna 2004.

Getty Images

Vuonna 2004 Stenson päätti kuivan kautensa voittamalla toisen kerran Euroopan Tourilla. The Heritage -kisan voitto siivitti ruotsalaisen uran parhaaseen sijoitukseen  myös rahalistalla (32.)

4. Rahalistalla kymmenen parhaan joukkoon

Henrik Stensonin pitkäaikainen valmentaja on Mike Cowen. Tässä parivaljakko tutkailee Stenson svingiä vuonna 2005.

Henrik Stensonin pitkäaikainen valmentaja on Mike Cowen. Tässä parivaljakko tutkailee Stenson svingiä vuonna 2005.

Getty Images

Vuonna 2005 Stenson nosti ansiosta ensimmäistä kerran yli miljoonan euron, kun hän tienasi peräti 1,5 miljoonaa ja nousi ensimmäistä kertaa urallaan Euroopan Tourin rahalistalla kymmenen parhaan joukkoon. Huomionarvoisaa on se, että Stenson ei voittanut kyseisenä vuonna yhtään kilpailua. Voittokantaan hän pelasi vasta vuonna 2005 voitettuaan peräti kaksi kilpailua. 

5. Ensimmäinen Ryder Cup päättyi voiton juhliin

Henrik Stenson otti Ryder Cup voitosta kaiken irti voitonjuhlissa.

Henrik Stenson otti Ryder Cup voitosta kaiken irti voitonjuhlissa.

Getty Images

Henrik Stenson edusti Eurooppaa Ryder Cupissa ensimmäisen kerran syksyllä 2006. Eurooppa voitti ottelun Yhdysvaltoja vastaan Irlannin K Clubilla pelatussa ottelussa. Stenson otti voitonjuhlissa kaiken irti. Joukkuekilpailun sankari hän oli kaksi vuotta sitten, jolloin hän keräsi Euroopan joukkueesta eniten pisteitä.

6. Ensimmäinen WGC-voitto

Näin makealta maistui ensimmäinen WGC-voitto.

Näin makealta maistui ensimmäinen WGC-voitto.

Getty Images

Vuonna 2007 Henrik Stenson siirtyi kiertämään Euroopan Tourin ohella myös PGA Touria. Avauskausi sujui suotuisten tähtien alla, sillä Stenson voitti ensimmäisen WGC-kilpailunsa eli konsulttiyhtiö Accenturen sponsoroiman reikäpelimestaruuskisan.  Kyseisellä kaudella Stenson sijoittui rahalistalla 40:nneksi, vaikka pelasi sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa.

7. The Players Championshipin voitto

TPC Sawgrassissa pelattavaa The Players Championshipiä pidetään epävirallisena viidentenä major-turnauksena. Henrik Stenson voitti kyseisen kisan vuonna 2009, jolloin hän pelasi viimeisen kierroksen tulokseen 66 ilman bogeja. Stenson kukisti loppuvaiheen taistelussa muun muassa Tiger Woodsin.

8. South African Openin voitto vuonna 2012

Pieni kisa, iso pysti. Henrik Stensonille South African Openin voitto oli tärkeä koko uran kannalta.

Pieni kisa, iso pysti. Henrik Stensonille South African Openin voitto oli tärkeä koko uran kannalta.

Getty Images

Etelä-Afrikan avoimet ovat pikkukisa Euroopan Tourin mittakaavassa, mutta Henrik Stenson uralla se oli käännekohta. Stenson voitti kisan vuonna 2012, ja se tarkoitti hänelle pitkän voitottoman kauden päättymistä. Ruotsalainen alkoi taas pärjätä. ET:n rahalistalla hän nousi 40:nneksi ja PGA Tourillakin hän nousi roimasti, vaikka jäikin vielä sadan parhaan huonommalle puolelle. Edellinen vuosi oli ollut Stenson uran pohjakosketus molemmilla kiertueilla.

9. Race To Dubain ja FedEx Cupin voitot samana vuonna

Henri Stenson voitti syksyllä 2013 lähes kaiken. Tässä hän juhlii Tour Championshipin ja FedEx Cupin voittoa.

Henri Stenson voitti syksyllä 2013 lähes kaiken. Tässä hän juhlii Tour Championshipin ja FedEx Cupin voittoa.

Getty Images

Vuonna 2013 jysähti. Stenson voitti DP World Tour Championship -kisan, joka on Race to Dubain -rankingin päätöskilpailu. Hän tienasi voiton myötä noin miljoona euroa, mikä varmisti hänelle Race to Dubai -kisan voiton. Stenson vei aiemmin samana vuonna nimiinsä myös Fedex Cupin voitettuaan pudotuspeleissä peräti kaksi kilpailua: Deutsche Bank Championshipin ja Tour Championshipin.

10. The Open Championshipin voitto

Henrik Stenson ei enää kuuluu muun muassa Colin Montgomerien ja Sergio Garcian kanssa siihen epäonniseen ryhmään, jolle on annettu nimi parhaat pelaajat, jotka eivät ole koskaan voittaneet major-turnausta. Stenson voitti The Openin Troonissa upeassa kamppailussa Phil Mickelsonia vastaan. Kaksikko oli täysin ylivoimainen ja ratkaisu huipentui aivan loppurei’illä. Stenson pelasi viimeiset viisi reikää viisi alle parin ja pudotti Mickelsonin kolmen lyönnin päähän itsestään.

Etsi luettavaa