Hyppää sisältöön

Stenson jatkoon WGC-reikäpelissä – illan herkkupala on Tiger vastaan Rory

Rory McIlroyn ja Tiger Woodsin kohtaaminen on neljännesvälierien mielenkiintoisin ottelu.

WGC-reikäpelin lohkovaihe saatiin eilen päätökseen. Henrik Stenson oli yksi jatkoon menijöistä, mutta illalla kaikkien katseet kohdistuvat Tiger Woodsin ja Rory McIlroyn väliseen otteluun.

WGC-reikäpelin alkulohkovaihe saatiin pelattua loppuun eilen yöllä Suomen aikaan. Lohkovoittajat on nyt selvillä ja luvassa on yksi neljännesvälieräottelu, joka nousee ylitse muiden: Tiger Woods vastaan Rory McIlroy, onhan kyseessä varmasti 2000-luvun kaksi kiinnostavimpaa pelaajaa.

Kumpikin siis selvitti tiensä lohkovaiheesta jatkoon, mutta tänään jommankumman tie tulee päähänsä kilpailussa, sillä tästä eteenpäin vain ottelujen voittajat menevät jatkoon.

Tiger voitti perjantaina Patrick Cantlayn 4/2 ja pääsi kahden voiton turvin jatkoon lohkostaan, kun hänet torstaina päihittänyt Brandt Snedeker hävisi selvin 6/4-lukemin perjantaina Aaron Wiselle. Tiger kiitti matsin jälkeen hyvää tuuriaan.

”Kahden asian piti tapahtua. Minun piti voittaa oma otteluni ja tarvitsin vielä Aaronin voittavan ”Snedsin”. Olen erittäin onnekas, että pääsin jatkoon”, Tiger kiteytti.

Woods oli kymmenen reiän jälkeen ottelua yhden reiän tappiolla, mutta meni sen jälkeen menojaan. Ottelu päättyi 16. reiälle.

Tigerin vastustaja Rory McIlroy oli vahvassa vedossa lohkovaiheessa. Hän voitti jokaisen ottelunsa, ja alkulohkonsa viimeisessä ottelussa hän kaatoi eilen Matthew Fitzpatrickin lukemin 4/2.

”Olenko lähellä huippua? Minusta on tuntunut tämän vuoden ajan siltä, että olen lähellä parasta golfiani koskaan”, McIlroy sanoi.

Rory lähtee kahden suuren kohtaamiseen ennakkosuosikkina, voittihan hän pari viikkoa takaperin suurkilpailu Players Championshipin, eikä ole tänä vuonna sijoittunut kuudetta sijaa heikommin.

Stenson kohtaa Bjerregaardin

Kolmella voitolla jakoon etenivät myös Ruotsin Henrik Stenson, Branden Grace, Marc Leishman ja Euroopan Ryder Cup -sankari Francesco Molinari.

Stenson pelasi etukäteen yhdessä mielenkiintoisimmista lohkoista, joihin kuuluivat hänen lisäkseen Phil Mickelson, Jim Furyk ja Jason Day.

Eilen Stenson pelasi lohkovoitosta Furykia vastaan, sillä molemmat olivat voittaneet kaksi ensimmäistä otteluaan. Ruotsalainen oli kuitenkin vastustamaton ja kuittasi Furykin 5/4-lukemin. Hieman yllättäen Day hävisi kaikki kolme otteluaan.

Neljännesvälierässä Stenson kohtaa toisen Pohjoismaisen jatkoonmenijän Lukas Bjerregaardin.

Kahdessa lohkossa voittaja jouduttiin ratkomaan play offissa. Haotong Li päihitti ensimmäisessä viime vuonna pronssille sijoitttuneen Alex Norenin ja toisessa reikäpelimestari Ian Poulter joutui toteamaan Kevin Kisnerin paremmakseen.

Reikäpelit jatkuvat ilman maailmanlistan ykköspelaajaa Dustin Johnsonia ja kolmospelaajaa Brooks Koepkaa.

Neljännesvälieräpari 

  • Lucas Bjerregaard (50) – Henrik Stenson (37)
  • Rory McIlroy (4) – Tiger Woods (13)
  • Matt Kuchar (23) – Tyrrell Hatton (35)
  • Branden Grace (40) – Sergio Garcia (26)
  • Marc Leishman (17) – Louis Oosthuizen (19)
  • Haotong Li (36) – Kevin Kisner (48)
  • Francesco Molinari (7) – Paul Casey (10)
  • Justin Rose (2) – Kevin Na (57)

Kilpailun näyttää suorana Viasat ja Viaplay

Etsi luettavaa