Hyppää sisältöön

Spieth jakaa kärkipaikkaa Sony Openissa – syöpää sairastava kuusikymppinen klubipro debytoi PGA Tourilla

Jordan Spieth jahtaa 14:ttä PGA Tourin voittoaan Havaijilla. Michael Castillo, 60, pääsi mukaan uransa ensimmäiseen PGA Tourin kisaan, vaikka marraskuussa hän sai sädehoitoa maksasta löytyneeseen kasvaimeen.

Kolminkertainen major-voittaja Jordan Spieth jakaa johtopaikkaa eilen yöllä Suomen aikaa päättyneessä Sony Openissa. Havaijilla pelattavassa kisassa Spieth selvitti avauskierroksen 64 lyönnillä (-6) aivan kuten Chris Kirk ja Taylor Montgomery.

Kärki on kuitenkin tiivis nippu, sillä vain lyönnin päässä johtotroikasta väijyy seitsemän pelaajan joukko tuloksessa 65. Lisäksi tuloksessa 66 eli kaksi lyöntiä Spiethistä ja kumppaneista on peräti 11 pelaajaa.

Kaikki pelaajat eivät kerinneet pelata avauskierrosta loppuun saakka, ennen kuin pimeys laskeutui Honolulun ylle. Näin ensimmäinen kierros jatkuu perjantaina aamulla. Kärkeä näistä pelaajista voi uhata ainoastaan Korean S.H. Kim, jolla jäi kaksi reikää pelaamatta ja hän on tuloksessa -5.

Jordan Spieth on yksi kolmesta kärkimiehestä Sony Openissa. KUVA: GETTY IMAGES

Syöpä ei ollut este osallistumiselle

Yksi mielenkiintoisimmasta osallistujista kisassa on 60-vuotias opettava ammattilainen Michael Castillo, joka selvitti tiensä kilpailuun voittamalla paikallisen PGA:n mestaruuskilpailun. Hän teki kaksi birdieä loppuun ja vei kisan nimiinsä lyönnillä.

Kilpailuun hän osallistui kollegoidensa painostuksesta. Kilpailu pelattiin syyskuussa Castillolle tutulla kentällä, jolla hän oli työskennellyt 12 vuoden ajan.

Castillo lähti mukaan, vaikka tiesi sairastavansa jälleen syöpää. Viisi vuotta sitten hänellä todettiin paksusuolen syöpä, joka oli levinnyt keuhkoihin ja maksaan. Häntä on hoidettu kahteen otteeseen kemoterapialla ja sädehoidolla.

Nyt syöpä oli uusiutunut.

Marraskuussa hän sai sädehoitoa maksasta löytyneeseen kasvaimeen. Sony Openin alla hän kertoi kuitenkin jo voivansa mainiosti. Ensi kuussa pitäisi tulla tieto siitä, tekivätkö hoidot tehtävänsä.

Michael Castillo luuli, että PGA Tourin juna oli hänen kohdaltaan jo mennyt, mutta elämä yllättää. KUVA: GETTY IMAGES

Castillon isä ja viisi sisarusta ovat kaikki golfammattilaisia. Isä ja kaksi veljeä ovat aiemmin päässeet mukaan Sony Openiin, mutta cutia heistä kukaan ei ole koskaan onnistunut tekemään. Saman kohtalon taitaa kokea myös Michael.

Avauskierroksen kilpailun nestori kiersi tulokseen 79 (+9), millä sijoittuu 144 pelaajan joukossa toiseksi viimeiseksi. Castillon tapauksessa tosin tärkeintä on kuitenkin osallistuminen. Harva pääsee kuitenkaan debytoimaan PGA Tourin kisassa kuusikymppisenä.

”Ajattelin, että tämä mahdollisuus olisi minulta mennyt jo aikoja sitten”, hän myönsi kilpailun alla PGA Tourin haastattelussa.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa