Hyppää sisältöön

SM-reikäpeleissä jäljellä neljä miestä ja neljä naista

Kytäjä Golfissa pelattavissa reikäpelin SM-kilpailuissa päästiin torstaina siihen vaiheeseen, että jäljellä on enää neljä miestä ja neljä naista. Välierät pelataan perjantaiaamuna, ja mitalien kohtalo ratkeaa iltapäivän peleissä. Peleistä on tulossa varmasti yhtä tiukkoja kuin mitä nähtiin jo torstaina.

Ammattilaispelaajat olivat vahvoilla miesten reikäpelin SM-kilpailujen toisena kilpailupäivänä. Neljän parhaan joukkoon ammattilaisista tiensä raivasivat Messilä Golfin Jani Perttilä, Golf Pirkkalan Olli Järvi ja Golf Talman Peter Puhakka. Tawast Golfin Tuomas Nukari on ainoa välierävaiheeseen tiensä selvittänyt amatööri.

Nukari kohtasi torstain ensimmäisessä ottelussa keskiviikkona loistavia otteita esittäneen Teemu Putkosen. Myös Nukaria vastaan Putkonen oli pitkään niskan päällä, mutta Nukari kiri lopulta viimeisellä reiällä voittoon Putkosen lyötyä pallonsa vesiesteen puolelle. 

Minä johdin alussa, sen jälkeen Teemu alkoi viedä reikiä, kun vähän sähläsin pelini kanssa. Takalenkin puolessa välissä Teemu oli jo neljän reiän johdossa, mutta sain kuitenkin käännettyä pelin vielä itselleni”, Nukari kertasi kierroksen etenemistä. 

Puolivälierävaiheessa Nukarin vastustajana oli yksi Audi Finnish Tourin kokeneimmista pelaajista, Katinkulta Golfin Matti Meriläinen. Ottelu kirjattiin Nukarille lopulta 4/2.

”Pelasimme alkureiät tasaisesti, mutta pääsin kuskin paikalle voittamalla reiät 4, 6 ja 7. Olin siinä vaiheessa kolme reikää johdolla. Loppukierroksen puttasin sen verran hyvin, ettei jäänyt mitään pidempiä par-putteja jäljelle, eikä kaveri saanut upotettua omia birdie-puttejaan”, Nukari sanoi.

Miesten välieräparit ovat Nukari–Perttilä ja Järvi–Puhakka.

Naiset

Naisissa välierävaiheeseen tiensä selvittivät Sarfvik Golfklubin Ida Kaukinen, joka kohtaa Golf Talman Anna Kuitunen, ja Karelia Golfin Emilia Tukiainen, joka saa vastustajakseen Hirvihaara Golf Mäntsälän Tiia Koiviston.

Kuitusen molemmat pelit noudattivat torstaina samaa kaavaa: tahmea alku, jonka jälkeen selvään voittoon. Ensimmäisessä ottelussa Kuitunen voitti Sarfvikin Pia Pitkäsen 5/4 ja toisessa Vuosaari Golfin Isabella Sahlbergin 4/2. 

”Molemmat matsit lähtivät todella tahmeasti liikkeelle. Sitä pitää huomiselle parantaa. Mutta muuten meni oikein mukavasti, tykkään reikäpeleistä todella paljon”, Kuitunen kertoi. 

Välierät käynnistyvät perjantaina kello 8.00. 

 

 

Linkki miesten tuloksiin: http://finnishtour.fi/kilpailu…

Linkki naisten tuloksiin: http://finnishtour.fi/kilpailu…

Etsi luettavaa