Hyppää sisältöön

SM-kisat: Pelaajille noottia huonosti haravoiduista bunkkereista

Tawastin SM-kisoissa pelaajia jouduttiin huomauttamaan bunkkerien heikosta haravoimistesta.

Tawastissa pelataan parhaillaan golfin SM-kisoja. Päätuomari Arto Teittinen ja kilpailunjohtaja Mika Wikström hämmästelevät huonosti hoidettuja bunkkereita.

Perjantaiaamuna kilpailun startterit muistuttivat pelaajia haravoimaan bunkkerit huolellisesti, sillä kokeneilta pelaajilta oli tullut valituksia hiekkaesteiden huonosta kunnosta kahden ensimmäisen päivän aikana. Eräskin pelaajia joutui muuttamaan lyöntisuunnitelmaansa ja tähtäämään ohi lipusta, kun pallo makasi syvällä jalanjäljessä, eikä lippua kohti voinut siitä lyödä.

Päätuomari Arto Teittinen epäili, että ”luvattoman huonosti haravoidut bunkkerit” voivat olla caddieiden aikaansaannoksia.

”Kaikki caddiet eivät välttämättä ole niin ammattitaitoisia. Monella caddiena saattaa toimia uusi poika- tai tyttöystävä, joka ei välttämättä pelaa edes golfia, eivätkä pelaajat ole heille aina kertoneet, miten pitäisi menetellä hiekkaesteiden haravoimisessa”, Teittinen arvelee.

Ammattilaiskiertueilla sakko sanktiona

Kilpailunjohtaja Mika Wikström muistuttaa, että bunkkerit pitäisi haravoida sellaiseen kuntoon, jollaisesta itse haluaisi palloa lyövän. Teittinen vinkkaa taas kokemattomia mailapoikia ja -tyttöjä haravoimaan bunkkerit täysin tasaiseksi.

Vastuu bunkkerien huollosta on kuitenkin aina pelaajilla. Wikström toimii usein caddiena Ursula-vaimolleen Ladies European Tourilla, missä jaellaan sakkoja heikosti hoidetuista viheriöistä. Sakon saa aina pelaaja eikä caddie.

”Siksi pelaajat haravoivat usein itse bunkkerin, jos kärryjä vetää esimerkiksi kokematon paikallinen caddie”, Wikström sanoo.

SM-kisoissa sakkoja ei voi jakaa, mutta käytössanktiot ovat mahdollisia.

Alastulojälkienkin paikkaamiseen on puututtu

Ilmiö on tällä tasolla yllättänyt, sillä Teittinen ja Wikström eivät muista törmänneensä huonosti haravoituihin bunkkereihin kisapäivänä vähään aikaan. Sen sijaan huonosti hoidetuista pallon alastulojäljistä viheriöillä he ovat joutuneet huomauttamaan pelaajia. Varsinkin harjoituspäivinä se on ollut ongelmana, kun pelaajat lyövät useita lähestymisiä viheriölle hakiessaan oikeaa mailaa.

”Pitäisi muistaa myös korjata ne muutkin alastulojäljet”, Teittinen muistuttaa.


SM-kisojen kolmas päivä on käynnissä. Seuraa kisaa livescoringin välityksellä.


 

Etsi luettavaa