Hyppää sisältöön

Shanshan Feng sparrasi Noora Komulaista British Openiin: ”Paras pallonlyöjä jonka kanssa olen pelannut”

Noora Komulaisella on kilpailukokemusta Woburnista vuoden 2016 British Openista

Noora Komulainen pelasi keskiviikkona iltapäivällä harjoituskierroksen maailmanlistan entisen ykkösen ja major-voittajan Shanshan Fengin kanssa ja vakuuttui näkemästään. Komulaisen oma tavoite on päästä pelaamaan kaikki neljä kierrosta uransa kolmannessa majorissa.

Noora Komulainen oli loistavissa ”fiiliksissä” lopetettuaan iltakuudelta Englannin aikaa harjoituskierrostaan Woburnin kentällä.

”Pelikaveriksi asettui Shanshan Feng, jota valmentajani Petteri Nykyn kanssa käytiin aikoinaan Dubaissa katsomassa. Hän teki jo silloin vaikutuksen. Kierroksen aikana tulin siihen johtopäätökseen, että en ole koskaan nähnyt yhdenkään naisen lyövän palloa niin hyvin. Tämän lisäksi Shanshan on oikein symppis tyyppi”, Komulainen iloitsi kenraaliharjoituksen jälkeen.

Komulainen osallistui Woburnissa British Openiin 2016, jollon hän karsiutui tuloksin 77-73. Tässä vaiheessa Feng oli toisena 16 lyöntiä paremmalla tuloksella. Komulainen ja Feng kohtasivat myös saman vuoden olympialaisissa, jossa Feng oli pronssilla ja 21 lyöntiä suomalaista parempi.

Shanshan Feng on voittanut yhden majorin, ollut niissä 17 kertaa kymmenen joukossa ja sijoittunut olympialaiissa kolmanneksi.

Shanshan Feng on voittanut yhden majorin, ollut niissä 17 kertaa kymmenen joukossa ja sijoittunut olympialaiissa kolmanneksi.

GETTY IMAGES

Eroa Komulaisen ja Fengin kuudella kierroksella  samoissa kisoissa kertyi kaudella 2016 yhteensä 37 lyöntiä, 6,16 lyöntiä kierrosta kohden.

Torstaina käynnistyvässä kisassa Komulaisen on hivuttauduttava tuloslistalla lähemmäs kiinalaisen tasoa päästäkseen pelaamaan neljä kierrosta.

” Se on selkeä tavoitteeni. Woburn pelaa nyt aivan erilaisena kuin 2016. Kenttä on tosi pitkä ja pehmeä. Griinit onneksi ovat myös pehmeitä, joka helpottaa, kun lähestymisiä lyödään pitkillä mailoille sisään.”

”Aion lähtheä kierrrokselle heti alusta sillä ajatuksella, että tänne tultiin menestymään”, Komulainen kertoi rohkeudesta, jolla hän haluaa kohdata haasteen.

Kerran toiseksi ja kahdesti seitsemänneksi British Openissa sijoittunut Feng lähtee kierrokselleen kello 9.36 Suomen aikaa, Noora Komulaisen nimi kuulutetaan ykköstiillä klo 17.17 päivän toiseksi viimeisessä startissa yhdessä Thaimaan Pavarisa Yoktuanin ja Pajaree Anannarukarnin kanssa.

Viasat ja Viaplay näyttävät naisten British Openin suorina lähetyksinä torstaista sunnuntaihin.

British Open, kotisivut LET

Etsi luettavaa