Hyppää sisältöön

Sergio Garcia pyörsi päätöksensä – haluaa sittenkin jatkaa DP World Tourilla päästäkseen mukaan Ryder Cupiin

Sergio Garcia on LIV Golfin mies, joka kuitenkin haluaisi jatkaa myös DP World Tourilla päästäkseen mukaan Ryder Cupiin. KUVA: GETTY IMAGES

Sergio Garcia ilmoitti The Openin jälkeen luopuvansa DP World Tourin jäsenyydestä. Keskusteltuaan asiasta European Tourin toimitusjohtajan Keith Pelleyn kanssa, espanjalainen on tullut toisiin ajatuksiin.

LIV Golfiin ensimmäisten huippupelaajien mukana Sergio Garcia liittynyt pelaa tällä viikolla LIV Golfin kolmannen osakilpailun New Jerseyssä. Aiemmin Garcia pelasi sekä PGA Tourilla että DP World Tourilla, mutta PGA Tourilta Garcia sai lähtöpassit muiden LIV Golfiin siirtyneiden kanssa ja myös DP World Tour on kertonut sakottavansa LIViin livenneitä roimalla summalla.

The Openin jälkeen espanjalainen Sergio Garcia kertoi tiedotusvälineille aikovansa luopua DP World Tour -jäsenyydestään, mikä olisi käytännössä tarkoittanut sitä, että hän joutuu luopumaan haaveistaan pelata enää Ryder Cupissa. Euroopan joukkueen valinnan edellytys on jäsenyys DP World Tourilla eli entisellä European Tourilla.

Nyt Ryder Cup -sankarin mieli on muuttumassa ja yksi syy tähän on hänen maanmiehensä Jon Rahmin julkinen tuki Garcialle. Rahm myös vetosi The Openin jälkeen, että eri kiertueiden olisi hyvä päästä sopuun keskenään.

Yhdysvaltalaiselle ESPN-urheilukanavalle antamassaan haastattelussa Garcia, 42, sanoi, ettei sano enää ehdotonta eitä kiertueelle, vaan aikoo katsoa pelin loppuun saakka.

”Haluan odottaa ja katsoa, ​​mitkä säännöt tulevat voimaan tulevaisuudessa. Jos mahdollista, haluaisin mielelläni jatkaa(DP World Tourin) turnausten pelaamista ja yrittää päästä Ryder Cupiin. Jos se ei onnistu, minun on jatkettava eteenpäin, mutta Ryder Cup on ehdottomasti mielessäni”, Garcia kertoi ESPN:lle.

Garcia myös kertoi, että hän oli käynyt keskustelun European Tourin toimitusjohtajan Keith Pelleyn kanssa.

”Sanoin hänelle, että haluan olla jäsen ja pystyä pelaamaan minimikilpailuni, mutta silti tuen kiertuetta ja minulla on mahdollisuus päästä Ryder Cupiin”, Garcia paljasti.

Pelleyn vastaus oli odotetun kaltainen, eikä se tuonut tilanteeseen muutosta.

”Hienoa, mutta meidän on tehtävä se, mikä on meille parasta, ja katsotaan mitä se on”.

Garcia on pelannut kymmenen Ryder Cupia, joista Eurooppa on selvinnyt voittajana kuusi kertaa. Hän pitää hallussaan myös useimpien voittojen ennätystä 25 pisteellä ja kaikkien aikojen eniten kerättyjä pisteitä 28,5 pisteellä.

Etsi luettavaa