Hyppää sisältöön

Scott Piercy johtaa selvästi, vaikka kärsi kiusallisesta vaivasta, joka sai hänet riisumaan kenkänsä viheriöllä

Hiertymä kantapäässä sai Scott Piercyn riisuman kenkänsä lyöntien välillä. KUVA: GETTY IMAGES

Kokenut Scott Piercy hakee tänään uransa viidettä PGA Tour -voittoa. Yhdysvaltalainen johtaa 3M Openia selvästi ennen pääöskierrosta.

Scott Piercy on 43-vuotias kokenut kettu, joka on kiertänyt PGA Tourilla vuodesta 2009 lähtien. Reilussa parissakymmenessä vuodessa hän on pelannut satoja ammattilaiskilpailuja, mutta parhaillaan käytävässä 3M Openissa hän sortui amatöörimäiseen virheeseen: Piercy rupesi käyttämään kilpailussa uutta kenkäparin.

Usein uudet golfkengät ovat ihan mukavia jalassa heti alusta lähtien, mutta tällä kertaa tilanne oli toinen. Perjantaina oikeaan jalan kantapäähän alkoi syntyä kiusallinen rakkula, joka lauantaina muuttui hiljalleen niin kivuliaaksi, että kävely alkoi sattua oikein kunnolla.

Niinpä kilpailua ensimmäisestä kierroksesta lähtien johtanut Piercy keksi fiksun ratkaisun. Hän riisui kengän aina lyöntien välillä pois kävellen kentällä aina 14. reikään asti.

Piercy arvioi PGA Tourin haastattelussa, että epätasapainoinen kävely vain toinen kenkä jalassa alkoi vaikuttaa väsymyksen ohella hänen lyöntiinsä. Alussa sillä ei tuntunut olevan vaikutusta, sillä hän pelasi ensimmäiset seitsemän reikää eilen viisi alle parin tehtyään viisi perättäistä birdieä rei’ille 3–7. Loput 12 hän pelasi pariin tehtyään päätösreiälle (par 5) harmillisen bogin

”Minusta tuntui, etten päässyt normaaliin asetuksiini ja että se aiheutti pari heikkoa lyöntiä väsymyksen ohella”, Piercy arvioi.

Vaikka kolmannen kierroksen tulos oli Piercyn kilpailun heikoin, ei hänellä ole aihetta suureen alakuloon, sillä hän on yhteistuloksessa -19 (65-64-66). Eroa toisena olevaan Argentiinan Emiliano Grilloon on neljä lyöntiä.

Piercyllä on siis mitä erinomaisimmat mahdollisuudet ottaa uransa viides voitto ja ensimmäinen sitten vuoden 2018.

”Minulla on ollut kamppailuni ja haluan todistaa ja näyttää ihmisille, että pystyn edelleen siihen (voittoon)”, Piercy sanoi itseluottamusta puhkuen.

Grillon lisäksi Piercyn uran viidettä voittoa uhkaa tänään myös muun muassa Tony Finau (-13).

Tulospalvelu

Etsi luettavaa