Hyppää sisältöön

Scott nousi kahden tuplan takaa voittoon

Adam Scottin kolmen viimeisen kisan sarja on vakuuttava.

Adam Scott teki kaksi tuplaa etuysillä, muttei lannistunut ja jatkoi huikea putkeaan. Rory McIlroy menetti kolmen lyönnin johdon ja jäi kolmanneksi.

Adam Scott pelasi jälleen voittoon Floridassa. WGC Cadillac Championshipin viimeisestä kierroksesta tuli odotetun mukainen trilleri. Scott aloitti kierroksen kehnosti tehden tuplabogit väylille 3 ja 5. Australialainen ei kuitenkaan lannistunut, vaan pelasi loppukierroksen kuusi alle parin.

Upea pelastus viimeisellä riitti voittoon yhden lyönnin turvin (-12). Scott löi avauksen puun taakse, josta lähti lyömään kierteellä greenille. Sitä ei kuitenkaan tullut tarpeeksi, ja pallo meinasi pomppia veteen. Scottin onneksi pallo takertui paksuun bermudaruohoon ja jäi makaamaan nätisti.

Scott löi lobin lähellä reikää ja upotti noin puolitoistametrisen voittoputin.

Watson sijoittui toiseksi

Toiseksi kilpailussa kiri Bubba Watson (-11), joka pelasi sunnuntaina tuloksen 68.

Kolmen lyönnin johdossa viimeiselle kierrokselle lähtenyt Rory McIlroy jäi kolmanneksi. Tehoton sunnuntai sisälsi vain yhden birdien ja kolme bogia. Kuten Honda Classicissa ongelmia ilmeni rautapelissä eikä birdiepaikkoja juuri ollut.

Tänäkin vuonna Doralissa dominoivat pitkälyöntiset pelaajat. Scott, Watson ja McIlroy olivat parhaat par vitosilla, ja se näkyi myös tulosluettelossa. Adam Scottin pallonlyöminen oli jälleen kilpailun eliittiä ja hyvin toiminut puttipeli piti huolen siitä, että hyvistä lyönneistä syntyi myös tulosta. 

Voitto oli Adam Scottin kolmastoista PGA Tourilla. Hän nousi kuudenneksi tuoreella maailmanlistalla. Scott on voittanut kaksi viime kisaansa ja sitä edellisessä hän sijoittui kolmanneksi. Aussin kauden aloitus on ollut vakuuttava, mikä lupaa myös noin kuukauden päästä käytävää Masters Tournamentia ajatellen.

Etsi luettavaa