Hyppää sisältöön

Saulo ja Karlsson etenivät reikäpeleihin Amateur Championshipissä

Ilari Saulo eteni vuonna 2016 reikäpelivaiheeseen Amateur Championshipissä.

Ilari Saulo ja Rasmus Karlsson selvittivät tiensä reikäpelivaiheeseen Amateur Championshipissä. Suomalaiset ovat kisamatkalla omakustanteisesti, koska Golfliitto ei tue matkustamista Britanniaan, joka on matkustusrajoitteiden alla.

Amateur Championshipin lyöntipelikarsinta on saatu vaikeuksien jälkeen vietyä loppuun Royal Birkdalen kentällä Englannissa. Suomesta mukana oli kolme pelaajaa, joista Rasmus Karlsson (+2) ja Ilari Saulo (+5) selvittivät keskiviikkona tiensä reikäpelivaiheeseen.

Alunperin kahden kierroksen mittaiseksi tarkoitettu lyöntipelikarsinta typistyi puoleen heikon sään takia. Tiistaina pelit jouduttiin keskeyttämään ja tulokset mitätöitiin.

Amateur Championshipissä 64 parasta pelaajaa ja samassa tuloksessa olevat jatkavat reikäpelivaiheeseen. Saulon sijoitus oli jaettu 59:s. Hän joutuu kuitenkin vielä kahdeksan muun pelaajan kanssa pelaamaan reikäpeliottelun paikasta 64 joukossa. Tulokseen 76 (+5) päätyi Saulon lisäksi yhdeksän muuta pelaajaa.

Saulo joutui karsintaan mukaan takaysin tuloksensa (40) perusteella ja saa vastaansa Englannin Sam Bairstow’n, joka on amatöörirankingissa sijalla 164. Peli on käynnistynyt klo 9.30 Suomen aikaa.

Karlsson saa puolestaan vastaansa ensimmäisellä kierroksella Saksan Marc Hammerin. Heidän ottelunsa käynnistyy klo 12.12.

Hammer on kova luu, sillä hän voitti viime viikolla Pro Golf Tourin osakilpailun Starnberg Openin.

Omakustanteisesti matkassa

Season Golf Academyyn kuuluvat Karlsson, Saulo ja Casper Simberg, joka putosi reikäpelivaiheesta, kilpailevat amatöörien arvokilpailussa omakustanteisesti ilman Suomen Golfliiton tukea.

SGA:n päävalmentaja David Da Silvan ei ymmärrä liiton päätöstä. Hän näkee, että kilpailuun osallistuminen on tärkeää, sillä kyseessä on yksi maailman arvostetuimmista amatööriturnauksista. Kisan voittamalla aukeaa paikka muun muassa kolmeen major-turnaukseen eli The Openiin, Masters Tournamentiin ja US Openiin.

Portugalilaisen mukaan tänä vuonna voittomahdollisuudet ovat paremmat kuin koskaan, sillä koronaepidemian vuoksi kilpailuun osallistuu selvästi vähemmän pelaajia kuin normaalisti (120). Esimerkiksi lajin suurmaasta Yhdysvalloista ei ole mukana yhtään pelaajaa.

Da Silva kertoi GoGolfille, että kisamatka tulee koronaepidemian vuoksi normaalia kalliimmaksi, koska pelaajille joudutaan rakentamaan oma kupla suojaamaan heitä virukselta.

Golfliiton kilpaurheilupäällikkö Juha Juvonen perustelee päätöstä olla tukematta kisamatkaa viranomaisten suosituksilla ja matkustusrajoitteilla.

”Britteinsaaret on matkustusrajoitteiden vaikutuksen alla, ja vapaa-ajan matkustusta ei suositella. Amatöörigolf kaikilla tasoilla luokitellaan vapaa-ajan matkustamiseksi”, Juvonen perusteli GoGolfille.

”Ylläolevaan viitaten liitto ei lähetä joukkueita tai pelaajia, tai tue näitä, kilpailuihin, jotka pelataan maissa joissa rajoitteet ovat voimassa.”

Tulopalvelu | Lyöntipelin tulokset

Etsi luettavaa