Hyppää sisältöön

Sata päivää golfmessuihin – messut totutusta poikkeavassa ajankohdassa

Golfmessut järjestetään vuonna 2020 jo helmi-maaliskuun vaihteessa

GoExpo, eli golfareille tutummin Golfmessut järjestetään tänä vuonna aikaisemmin kuin on totuttu. Messukeskuksessa pärähtää nimittäin jo helmikuun puolella.

Golfmessuihin on sata päivää aikaa. Viime vuoden messut olivat golfin saralta ennätyksiä rikkovat ja ”kaikki” alkaa olla valmista myös vuoden 2020 messuihin. Pasilan Messukeskuksessa käytävässä tapahtumassa golfille varattu alue tulee kasvamaan tänäkin vuonna. 

GoGolf toimii Golfmessujen järjestänä vastaten tapahtuman näytteilleasettajamyynnistä ja markkinoinnista. Suurin osa kaupoista on jo tehty ja messuista on luvassa myös näytteilleasettajien puolesta monipuolisemmat kuin ennätysvuonna 2019. 

Havainnollistavana lukuna voi käyttää näytteilleasettajamäärää. Vuonna 2018 golfpuolella oli 56 näytteilleasettajaa, vuonna 2019 määrä oli yli tuplaantunut 124:ään näytteilleasettajaan. Tänä vuonna määrä tulee vielä kasvamaan, todennäköisesti lähemmäs 140 eri näytteilleasettajaa. 

Erityisen innoissaan GoGolfin messuorganisaatiossa ollaan golfareita kiinnostavien välinemerkkien ja myymälöiden monipuolisuudesta messuilla. 

”Kaikki suuret välinemerkit ovat taas vahvistaneet osallistumisensa. Sen lisäksi luvassa on historian suurimmat messumyymälät ja varmasti samalla kovimmat tarjoukset välinepuolella. Tänä vuonna nähdään myös uusia näytteilleasettajia esittäytymässä, jotka eivät ennen ole vierailleet Suomen golfmessuilla – muun muassa uusia kotimaisia kenttiä”, Joonas Salonaho iloitsee GoGolfista. 

Viime vuonna rikottiin myös kävijämääräennätykset. Golfmessut tulosyykseen messuille ilmoitti peräti 8384 messuvierasta kun aiemmin samat luvut olivat pyörineet noin 3000 ja 5000 messuvieraan välillä. Koko GoExpossa oli viime vuonna 44 126 kävijää. Golfmessujen osuus oli kävijämäärästä prosentuaalisesti suurempi kuin koskaan, peräti 19% kun aiempi prosenttiennätys oli 14%. 

”Vaikka messut ovat lähes loppuunmyydyt, alueella on vielä joitain paikkoja vapaana uusille näytteilleasettajille”, Joonas Salonaho lupaa. 

Tiedustelut näytteilleasettajien puolesta kannattaa välittää sähköpostilla osoitteeseen joonas@gogolf.fi.

Etsi luettavaa