Hyppää sisältöön

Santa Claus Golf on Suomen viihtyisin kenttä: ”Viheriöt talvehtineet erinomaisesti lumen alla”

Rovaniemellä päivän pituus ylittää maaliskuun 20. päivästä syyskuun toiselle puoliskolle Helsingin päivän pituuden. KUVA: Santa Claus Golf

Rovaniemellä talvigolfkausi on parhaimmillaan, ja hyväkuntoisille kesäviheriöille toivotaan päästävän jo toukokuun ensimmäisinä päivinä.

Napapiirillä, Ounasvaaran rinteillä sijaitsevan Santa Claus Golfin pelikausi käynnistyi jo totutusti helmikuun alussa yhdeksänreikäisellä talvikentällä.

Kahteen kertaan pelattuna lyötävää matkaa tulee 2 352 metriä ja par-luvuksi 62.

Kilpailuissa mailojen maksimäärä on rajoitettu neljään, joista pisin saa olla rautaviitonen.

Pelikelit vain paranevat talven edetessä.

Parhaillaan Rovaniemellä on menossa ”kilpailukausi.” Kolmena perättäisenä viikonloppuna pelataan avoimia kisoja, joihin myös vieraspelaajat ovat tervetulleita.

Kenttä ja klubitalo ovat myös talvikaudella seitsemänä päivänä viikossa

Lue lisää: Santa Claus talvigolf

”Ilahduttavan paljon meillä käy omien lisäksi vieraspelaajia, myös ulkomaalaisia. Vastikään ryhmä hollantilaisia tuli pelinsä jälkeen kiittelemään tokaisten, ”thanks for making our holiday”, kertoo toimitusjohtaja Pia Lillberg.

Suurimmaksi osaksi varsinaisen kentän alueella sijaitsevalla talvikentällä on peliin oleellisesti vaikuttavia korkeuseroja. KUVA: Santa Claus Golf

”Viikonlopun kaksipäiväiseen kilpailuun osallistuu englantilaismies, joka lentää kisaa varten Rovaniemelle juhlistamaan 50-vuotissynttäreitään.

Talvikentän pelaajamäärät ovat kasvaneet voimakkaasti, edelliskaudella kierrosmäärä oli ennätyksellinen, 4 250.

”Talvikenttä vahvistaa brändiämme. Oleellista on myös se, että kykenemme tarjoamaan osakkaille ja jäsenille pitkän pelikauden helmikuun alusta lokakuun lopulle vain lyhyellä tauolla huhti-toukokuussa”, Lillberg muistuttaa.

Ruoho on lumen alla suojassa

Rovaniemellä kärvisteltiin vielä vielä vuosituhannen vaihtumisen jälkeen tilanteissa, joissa kenttä päästiin avaamaan kesäviheriöille vasta kesäkuun puolella, usein vaatimattomassa kunnossa.

”Viimeiset kaudet ovat olleet erinomaisia. Hoitotoimenipiteet ovat kehittyneet, talvi on taas suosinut meitä. Pakkanen ja routa tulivat ensin, vasta sitten lumi. Suojapeitteiden ja lumen peittämänä viheriöt ovat talvehtineet erinomaisesti.”

Edelliskeväänä kenttä viheriöineen avattiiin toukokuun 9. päivä.

”Vapun aikoihin osunut kylmä jakso esti avaamasta jopa tätä aiemmin. Pidän hyvin mahdollisena, että pääsemme tällä kaudella jopa edellisvuotta aikaisemmin hyväkuntoiselle kentälle.”

Rovaniemellä golfin suosion kasvu kääntyi nousuun jo ennen koronakausia 2020-2021.

Kierrosmäärät 18-reikäisellä kentällä ovat yli kaksinkertaistuneet viimeisten 5-6 vuoden aikana. 24 000 kierroksen raja jäi vain niukasti rikkomatta.

Jäsenten määrä on kasvanut, pelioikeuksien kysyntä ja osakekauppa ovat vilkastuneet.

”Merkittävä vaikutus on ollut aloittelijan paketillamme, jossa kurssin jälkeen kokonaisuuteen sisältyy jäsenyys, ensimmäisen kauden pelaaminen sekä ryhmäopetusta läpi kauden.”

Suomen viihtyisin golfkenttä

Ounasvaaran upeissa maisemissa sijaitseva Santa Claus Golf on kohteena varsin idyllinen luontokeidas, jonne kulkunsa suuntaavilla on vaivatonta virittäytyä positiiviseen mielentilaan.

Ounasvaaran rinteillä Santa Claus Golfin kentällä sielu lepää ja mieli rauhoittuu. KUVA: Lassi Pekka Tilander

Tästä tuore esimerkki on Golflehden kenttäranking, jossa Santa Claus Golf ja Kuortane Golf jakoivat pelaajien äänestyksessä viihtyisimmän golfkentän sarjassa ykköstilan vajaan 150:n kentän joukossa.

Kenttiä kokonaisuuksina arvioitaessa Santa Claus Golf oli 11. Kahden vuoden takaisesta nousua kertyi hurjasti 20 sijaa.

Molempia tunnustuksia voidaan pitää fantastisina.

”Aivan mahtavaa. Nämä tulokset kertovat siitä, että teemme yhdessä oikeita asioita golfkeskuksen hengen ja palveluiden kehittämiseksi.

”Tavoite on, että Santa Claus Golf on omille jäsenille ja vieraille kuin toinen koti jossa viihtyy myös ennen ja jälkeen kierroksen.”

Santa Claus Golfissa vastike on pysynyt samana vuodesta 2014. Myös vieraspelaajien hinnat ovat edellisvuoden tasolla.

”Tervetuloa Rovaniemelle. Talvigolfkautta riittää ainakin huhtikuun alkupuolelle.

”Toukokuun alkupuoliskolla päästään pelaamaan hyväkuntoiselle kentälle, ja mainioita pelikelejä sekä valoisia iltoja riittää läpi kesän”, Pia Lillberg muistuttaa lopuksi.

Santa Claus Golf

Etsi luettavaa