Hyppää sisältöön

Sanna Nuutisella vahva nousu Scottish Openissa – viimeisen reiän birdie nosti sijalle 27.

Sanna Nuutinen lauantain tulos jäi vain kaksi lyöntiä päivän parhaasta ja toi hurjan 28 sijan nousun tuloslistalla. KUVA: GETTY IMAGES

Sanna Nuutinen (71-71-68,-6) kipusi LPGA:n ja LET:n kisassa Dundonald Linksilla peräti 28 sijaa ylöspäin. Tiia Koivistolla (72-68-74,-2) oli vaisumpi päivä kisassa , jonka palkintosumma on peräti kaksi miljoonaa euroa.

Valtavat paineet cutin selvittämisellä perjantaina sivuun työntänyt Sanna Nuutinen onnistui lauantain kierroksella erinomaisesti.

Bogien määrä pysyi perjantain tapaan kahdessa. Nuutisen puttipeli jarrutti perjantaina tuloksentekoa, jolloin birdejä syntyi hyvällä lyömisellä kolme.

”Oltaisi kyllä menty reilusti syvemmälle alle parin hyvällä puttipelillä. Toivon viikonloppuna pystyväni pitämään mainiosta lyömisen tunteesta kiinni ja parantamaan puttiani”, Nuutinen ynnäili toisen kierroksensa jälkeen.

Puttaamiseen liittyvä tavoite toteutui

Lauantaina Nuutinen onnistui tekemään neljä birdieä, näiden lisäksi eaglen kentän 14 väylällä, joka oli pelijärjestyksessä viides.

Väyläosumissa Nuutinen ylsi ensimmäistä kertaa kymmeneen. Aiempina päivinä määrät oliva yhdeksän ja kahdeksan.

Viheriöosumissa saldo on ollut päivittäin(12,13,12) lähes sama.

Tilastojen valossa puttipeli oli lauantaina toivotulla tavalla vahvuus. Torstaina ja perjantaina 30 kertaa viheriöillä putannut Nuutinen käytti kulmarautaansa lauantaina vain 26 kertaa.

Osansa saattaa olla lähestymisten tarkkuudellakin.

Kärkikymmenikkö tavoitettavissa

Ennen viimeistä kierrosta Nuutisen sijoitus on 27:s, Koiviston 55.

Kilpailun kärkipäässä taistelu voitosta huipentuu sunnuntaina todennäköisesti vielä useamman naisen väliseksi.

LPGA:n terävimpään kärkeen kuuluvat Ranskan Celine Boutier (-15) ja Uuden-Seelannin Lydia Ko (-15) johtavat kisaa.

R

Tuloslistan yhdeksättä sijaa jakavat pelaajat ovat viisi lyöntiä Nuutisen edellä.

Sanna Nuutisen paras sijoitus LPGA:n kisassa on debyyttikaudella 12:s. Hän selvitti neljässä ensimmäisessä cutin, mutta on sen jälkeen ennen Skotlannin kisaa karsiutunut kuudesti peräkkäin LET:n ja ja LPGA:n kisoissa.

Ruutu+ näyttää Scottish Openin suorana myös sunnuntaina. Lähetys käynnistyy klo 15.30

Tulospalvelu

Etsi luettavaa