Hyppää sisältöön

Sanna Nuutisella kivikovat kirittäjät Saudi-Arabiassa – Ruutu+ ja GolfTV näyttävät suorana

Takaisin LET:n kisoihin! Caddie Daniel Da Silvan ja Sanna Nuutisen yhteistyö päättyi jo aiemmin kauden aikana. Sanna Nuutinen ilmoitti Golfpisteen haastattelussa jättävänsä LPGA:n karsinnat tämän syksyn osalta väliin. KUVA: LET

Major-voittaja Georgia Hall sekä Royal Greens Golf & Country Clubilla syksyllä voittanut Pia Babnik mittaavat Sanna Nuutisen vireen kahtena ensimmäisenä päivänä.

Kahdeksan suomalaista osallistuu torstaina Jeddahin kupeessa käynnistyvään miljoonan dollarin kilpailuun.

Voittajan osuus tulee olemaan edellisvuoden tapaan noin 130 000 € suuruinen.

Hallitseva mestari Lydia Ko joutui koronatartunnan vuoksi jäämään pois..

Kenttä on tullut LET:n pelaajille kahden aiemman kauden aikana jo erittäin tutuksi, sillä henkilökohtaisen kisan lisäksi sillä pelataan vuosittain myös Aramco Seriesin joukkuekisa. Marraskuussa 2021 nämä kisat käytiin perättäin.

Henkilökohtaisen kisan jälkeen kiertue jatkuu kahdella kilpailulla Etelä-Afrikassa. Joukkuekilpailu, jossa on myös henkilökohtainen sarja käydään, lennättää LET:n pelaajat toistamiseen Saudi-Arabiaan marraskuussa.

Sanna Nuutinen sijoittui edelliskaudella molemmissa kisoissa kymmenen joukkoon ollen paras suomalainen.

Sanna Nuutinen jatkaa matkaansa Jeddahista San Diegoon, jossa hän pelaa ensimmäistä kertaa LPGA:n kisan USA:n maaperällä. KUVA: LET

Vahvaa panosta häneltä odotetaan tälläkin kerralla, vaikka kauden avauskisassa Keniassa kärki karkasi jo ensimmäisten päivien aikana ja Nuutisen sijoitus oli 38.

Pia Babnik käy koulun loppuun

Slovenian vasta 18-vuotias Pia Babnik on toinen Nuutisen kirittäjistä torstaina ja perhantaina. Hän saavutti 2021 kaksi ensimmäistä voittoaan LET:lla.

Jälkimmäinen tuli siis joukkuekisan yhteydessä henkilökohtaisessa sarjassa, ensimmäinen keväällä Evian Championshipin karsintana toimineessa Ranskan kisassa, joka käytiin samalla kentällä kuin Euroopan majoreista nuorempi.

Pia Babnik oli ensimmäisen LET-kisan voittaessaan 17 vuoden ja viiden kuukauden ikäinen. KUVA: Ladies European Tour

Heikosti sujunut kesäkausi tyssäsi hänen mahdollisuutensa Solheim Cupissa pelaaamisen osalta.

17-vuoden ikä esti LET:n pistelistalla toiseksi sijoittunutta Babnikia osallistumasta LPGA:n karsintafinaaliin.

”Olen valmistautunut hyvin pelaamalla alkuvuodesta perheeni kanssa Espanjassa paljon eri kenttiä. Syksyllä suoritin koulussa tenttejä ja menestyin hyvin. Minulla on niitä enää jäljellä viisi”, hän iloitsi LET:n haastattelussa.

Mikäli kausi menee odotusten mukaisesti Pia Babnik tekee saa mahdollisuuden LPGA:n finaaaliin pääsyyn täysi-ikäiseksi tultuaan.

Toinen tavoite on varmasti saada hyvä pohjapisteet Solheim Cupin karsinnassa, joka käynnistynee viimeistään syyskuun alussa.

Women´s Openissa elokuussa niukasti toiseksi jääneellä Georgia Hallilla on samasta majorista voitto jo kaudelta 2018.

Royal Greens on myös hänelle erittäin tuttu kenttä.

Saudi Ladies Internationalissa hän oli toissakaudella toinen, marraskuussa Nuutisen tavoin yhdeksäs ja joukkuekisassa viides.

Hall on yhdessä Anna Nordqvstin ja Carlota Cigandan kanssa suurin suosikki kisan voittajaksi.

Kolmikko Sanna Nuutinen–Georgia Hall–Pia Babnik lähtee torstaina kierrokselleen kello 11.03 Suomen aikaa.

Krista Bakker oli hyvässä vireessä aamulla Pohjois-Irlannissa
Krista Bakker loisti marraskuussa Aramco Team Seriesin joukkuekisassa. Voitosta hän kuittasi yli 40 000 euroa. KUVA: Ladies European Tour

Muut suomalaispelaajat ovat Ursula Wikström, Tiia Koivisto, Noora Komulainen, Krista Bakker, Emily Penttilä, Emilia Tukiainen ja Linda Henriksson.

Ruutu+ ja GolfTV näyttävät kisan suorana

Ruutu+ ja GolfTV näyttävät kisan kaikki neljä päivää. Lähetykset käynnistyvät klo 12.00.

Kummankaan palveluntarjoajan sivulla ei ole ennakoitua lähetyksen kestoa.

Starttiajat ja tulospalvelu

Etsi luettavaa