Hyppää sisältöön

Sanna Nuutinen nosti pään pinnalle LPGA:n karsinnoissa – Kiira Riihijärvellä pohjakosketus Alabamassa

Sanna Nuutinen (71

Sanna Nuutinen pelasi yhdeksän reiän jakson neljä alle parin ja on ennen viimeisiä kierroksia sijalla 36.

Suomalaispelaajat vaihtoivat perjantaina paikkaa tuloslistalla Alabaman Dothanissa pelattavissa karsinnoissa.

Sanna Nuutinen (72-67-72-72-72-71,-4) kipusi kymmenenen sijaa ylemmäs rajan oikealle puolelle. Päivän ensimmmäisen bogin tehtyään Nuutinen pelasi seuraavat yhdeksän neljä alle ennen kahta bogiaan kierroksen lopulla.

Kiira Riihijärvi tarvitsee LPGA:lle päästäkseen viikonloppuna kaksi siistiä kierrostulosta

Kiira Riihijärvi tarvitsee LPGA:lle päästäkseen viikonloppuna kaksi siistiä kierrostulosta

TOMI NATRI

 

Kiira Riihijärvi (69-71-70-71-71-77,-1) puolestaan aloitti kierroksensa heikosti ulosmenon neljällä bogilla. Birdejä hän teki päivän aikana vain yhden.
Kun kierros vielä päättyi kahteen bogiin, oululaisen tulos (77,+5) oli päivän toiseksi heikoin ja kuusi lyöntiä huonompi kuin tuloslistan 46:n ensimmäisen samana päivänä.

Olosuhteet Robert Trent Jones Sr:n suunnittelemalla kentällä olivat tulosten perusteella selkeästi torstaita vaikeammat. 
46:n ensimmäisen pelaajan keskiarvo oli perjantaina 71,02, noin 1,5 lyöntiä torstaita enemmän.

Karsintafinaalin kärjessä on vakuuttavia otteita jatkava Ranskan Pauline Roussin-Bouchard (-27) kannoillaan Korean Na Rin An (-25) sekä Thaimaan Atthaya Thitikul (-22).

Perjantain parhaan tuloksen teki haudan partaalta takaisin kisaan noussut Saksan Olivia Cowan, joka paransi edellispäivän tulostaan kymmenellä (76-66).

Cowan on lyönnin päässä viimeisestä kortin tuovasta tuloksesta (-3). 
Viikonloppuna nousuja ja sulamisia tulee  jännityksen johdosta tavanomaista enemmän.

Kiira Rihijärven starttiaika lauantaina on 16.36, Sanna Nuutisella kolmannen kerran peräkkäin aamun ensimmäisessä kolmikossa, Suomen aikaa 15.30.
Kahtena edellisenä päivänä startteja on jouduttu sumun vuoksi siirtämään 2-3 tuntia.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa