Hyppää sisältöön

Sanna Nuutinen ja Kiira Riihijärvi cut-rajan väärällä puolella – Frida Kinhult metsästää Hawaijilla paikkaa majoriin

Kiira Riihijärvi on pelannut viisi ensimmäistä LPGA:n kierrostaan kahdeksan yli parin. Keskiviikkona viisi bogia napsahti korttiin ennen päätösreiän birdieä. Kuva: Getty Images

Ruotsin 23-vuotias Frida Kinhult (-6) ja Thaimaan Nathakritta Vongtaveelap (-6) jakavat kärkipaikkaa LPGA:n Hawaijin kisassa Oahun saarella. Sanna Nuutisen (+2) sijoitus on 76:s, Kiira Riihijärven (+4) 110.

Keskiviikkona käynnistynyt LOTTE Championship on viimeinen LPGA:n kisa ennen tulevalla viikolla Teksasissa pelattavaa kauden ensimmäistä majoria, The Chevron Championshipia.

Suuri osa tourin tähdistä jättää Hawaijin kisan väliin pitkän matkan ja aikaeron johdosta. Hawaijin menestyjille on kuitenkin vielä luvassa paikkoja Chevron Championshipiin. Kutsuja tulee kisan päätyttyä niille, jotka ovat pistelistalla kivunneet riittävän korkealle.

Ruotsin Frida Kinhult nousi jo useita vuosia kansainvälisillä kentillä menestyttyään amatöörien maailmanlistan ykköseksi vuonna 2019. Menestystä ei ole Epson Tourilla ja nykyisellä työpaikalla LPGA:lla kuitenkaan auennut odotetulla tavalla.

Hän toki voitti haastajakiertueen mestaruuskisan 2020, mutta pääkiertueellla plakkarissa on vain yksi sijoitus kärkikymmenikköön, seitsemäs sija.

Johtopaikka on Kinhultille tullut tutuksi kymmenissä amatöörikisoissa, joten tilanne tuskin meni yöuniin.

Lotte Championshipissa Kinhultin ase tuulisella avauskierroksella oli aggressiiivinen peli.

”Päätin pelata määrätietoisesti ja rohkeasti. Nämä tuulet ovat pitkälti samantyylisiä kuin ne, joihin totuin nuoruudessani kotikylässämme Skaftossa, sekä talvikausilla Espanjassa”, Kinhult taustoitti menestystään.

Asioiden edelle on vielä turha mennä, mutta käytännössä selvää on, että ainakin ykköstilalla, (mahdollisesti hopeallakin) Kinhult matkaisi jo sunnuntaina Hawaijilta reipasta vauhtia Teksasiin, jossa The Chevron Championship pelataan ensimmäistä kertaa Kaliforniana asemasta.

Nuutisella ja Riihijärvellä jatkopaikka vielä omissa käsissä

Sanna Nuutiselle Hawaijin kisa on yksi harvoista, jonne hän pääsee edellisvuoden tuloksilla saadulla vajaan pelioikeuden antavalla kortilla.

Sanna Nuutisen ikimuistoisimpiin saavutuksiiin lukeutuu hole-in-onen tekeminen par-nelosella Tsekin LET-kisassa 2021. Kuva:LET

Birdejä kertyi kaksi, bogeja neljä. Birdien ja bogien suhteen kääntäminen vastaavilla numeroilla toiseen suuntaan toisi oletettavasti jatkopestin perjantain ja lauantain peleihin.

Kiira Riihijärven uran kaksi ensimmäistä kisaa päättyivät karsiutumiseen. Kolmannen MC:n välttäminen vaati oletettavasti 5-6 lyönnin parannusta keskiviikon kierrokseen (76,+4) verrattuna.

Riihijärvi oli edelliskauden kolmessa viimeisessä kisassaan erittäin terävänä, sijaluvut Epson Tourilla olivat viides, viides ja neljäst.
Alkaneen vuoden hän käynnisti yhdellä kakkoskiertueen kisalla, jossa sijoitus oli lupaasvasti toinen.

Matilda Castrenilla on paikka The Chevron Championshipiiin, jossa hänen sijoituksensa oli edelliskauden omista majoreista paras, 25:s.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa