Hyppää sisältöön

Sanna Nuutinen ja Janne Kaske samassa kilpailussa: ”Kenttä vaikuttaa tasapuoliselta naisille ja miehille”

Sanna Nuutinen suuntaa kahden Thaimaan kisan jälkeen LPGA:n kisaan. Kuva: LET, Mark Runnacles

Sanna Nuutinen ja Janne Kaske pelasivat yhdessä yhdeksän reikää Waterside Coursella, jossa torstaina käynnistyy Asian Tourin ja LET:n yhteiskisa, Trust Golf Asian Mixed. Suomalaispelaajia on mukana seitsemän.

Seuraavien kymmenen päivän aikana Pattayn Siam Country Clubilla pelataan kaksi neljän kierroksen kisaa, joissa on tasajaolla 144 pelaajaa Asian Tourilta sekä LET:lta.

Torstaina käynnistyvässä ensimmäisessä pelimuoto on perinteinen, 72-reiän lyöntipeli. Toisessa pelataan stablefordia, jossa lyöntien pohjalta scoret lasketaan pisteinä.

Molemmissa kisoissa naiset pelaavat kenttää luonnollisesti lyhyempänä.

Janne Kaskella on mukavia muistoja toiselta waterside Courselta, Isosaaresta. Hän voitti 2020 saarella pelatun ammattilaiskilpailun.

Palkintopotissa on molemmissa 750 000 dollaria, joten LET:n viidelle suomalaispelaajalle, kuten myös Asian Tourin pelaajana osallistuvalle Janne Kaskelle kisat ovat tavanomaista suurempia.

Kuinka hyvin järjestäjät sitten onnistuvat kentän set-upin asettamisessa, on hyvin aiheellinen kysymys.

Onnistumista mitataan ainakin kisan jälkeen sen mukaan, kuinka tasaisesti kiertueiden pelaajat kärkisijoille yltävät.

”Pelasin Sannan (Nuutinen) kanssa tiistaina kentän etuysin. Sen perusteella kenttä vaikutti varsin tasapuoliselta. Joilain reiíllä naisilla on ehkä etua, toisilla taas miehilllä”, kertoi Janne Kaske mielipiteenään.

”Waterside Course on varsin hyvä kenttä. Tämä yhteiskisa on hyvin mielenkiintoinen kokeilu, odotan innolla tulevaa”, edellisessä kilpailussaan Intiasssa karsiutunut Kaske jatkaa.

Kuusi suomalaisnaista mukana

Siam Country Clubilla sijaitsee Thaimaan LPGA:n päämaja. Resortissa on kolme kenttää, joista Old Course on emännöinyt useaan otteeseen – viimeksi maaliskuussa – LPGA:n kisaa, jossa myös Matilda Castren oli mukana.

Janne Kaske on kuluvalla kaudella ainoa suomalaispelaaja Asian Tourilla. LET:n suomalaisista mukana ovat Sanna Nuutinen, Ursula Wikström, Tiia Koivisto, Emilia Tukiainen, Noora Komulainen sekä Krista Bakker.

Krista Bakkerilla oli torstaina syytä hymyyn
Krista Bakker ei ole alkaneen kauden aikana vielä saanut itsestään parasta irti. KUVA: LADIES EUROPEAN TOUR.

Nuutinen (4.) on edellisvuoden Race to Costa Del -listan perusteella naispelaajista korkeimmalla, kannoillaan vain osan kaudesta pelannut Ruotsin nouseva tähti Maja Stark.

Miehet ja naiset sekoitetaan keskenään samoihin ryhmiin jo torstaista alkaen.

Ensimmäisenä suomalaisista starttaa torstaina klo 3.46 Emilia Tukiainen.

Paikallista aikaa iltapäiväryhmissä pelaavista suomalaisista viimeisenä lähtöluvan saa Tiia Koivisto klo 8.47.

Elisa Viihde Viaplay ja V Sport Golf näyttävät kilpailun suorana:

Torstaina10.00-14.00
Perjantaina10.00-14.00
Lauantaina09.00-13.00
Sunnuntaina09.00-13.00


MAINOS. DP World Tour ja LPGA on katsottavissa suorana Elisa Viihde Viaplaystä. Tästä palveluun >>

Tulospalvelu

Siam Country Club

Etsi luettavaa