Hyppää sisältöön

Samoojalle kauden toiseksi paras sijoitus

Kalle Samooja nousi parhaaksi suomalaiseksi Sveitsissä.

Kalle Samooja oli lähellä virheetöntä kierrosta. Nappasi Sveitsistä kauden toiseksi parhaan sijoituksen.

Kalle Samooja on paras suomalainen myöhemmin tänään päättyvässä Swiss Challengessä. Samooja pelasi tänään neljä alle parin ja nousi yhteistuloksen -11 (71-69-66-67), mikä riittää tässä vaiheessa jaettuun 13:nteen sijaan.

Sijoitus saattaa hieman elää, sillä kärkipään pelaajat eivät ole ehtineet pelata kierrostaan loppuun.

Pitkään näytti siltä, että Samooja onnistuu pelaamaan bogittoman kierroksen, sillä hän oli välttänyt karikot päätösreiälle asti. Sille syntyi harmillinen bogi. 

Joka tapauksessa Samoojan sijoitus tänään tullee olemaan kauden toiseksi paras, joten hänellä on syytä olla tyytyväinen peliinsä. Varsinkin viikonlopun kierroksiin, jotka Samooja pelasi yhteensä 9 alle parin. Kauden avauskilpailussa Keniassa hän sijoittui kolmanneksi ja sitä seuranneessa Kiinan-kisassa 16:nneksi.

Rahalistalla Samooja kohentanee sijoitustaan pykälällä yhdeksänneksi.

Kim Koivu pelasi myös kelpo turnauksen. Hänen sijoituksen tullee olemaan 21:s. Helsinkiläinen teki Samoojan tapaan harmittavasti bogin päätösreiälle. 18. reikä on osoittautunut tänään kentän kolmanneksi vaikeimmaksi reiäksi. Koivun yhteistulokseksi muodostui -9 (71-63-70-70). 

Kisan voittaja voidaan julistaa jo nyt, sillä Saksan Marcel Schneiderilla on ennen kahta viimeistä reikää neljän lyönnin kaula. Saksalainen dominoi kilpailua, sillä hän johti sitä ensimmäisestä kierroksesta lähtien.

Toiseksi sijoittuu suurella todennäköisyydellä Norjan Kristian Krogh Johannessen, jolla on ennen kahta viimeistä reikää marginaalia kolmantena olevaan Tanskan Jeppe Huldahliin kaksi lyöntiä.

Roope Kakon sijoitus on jaettu 41. ja Antti Ahokkaan jaettu 50:s.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa