Hyppää sisältöön

Samoojalla ehjä kahdeksan viikon tauko takana: ”Tavoite päästä heti peliin kiinni”

Kalle Samooja aloittaa toisen kautensa European Tourilla

Kahdeksan viikon tauolta kisoihin palaava Kalle Samooja on viettänyt ehjän tauon kilpagolfista. Ajanjaksoon on mahtunut niin täyttä taukoa kuin uusien ajatusten hakemista USA:sta.

Kalle Samooja oli yksi viime vuoden positiivisimmista suomalaispelaajista. Upea tulokaskausi European Tourilla toi rankingissa sijan 62, joka on paras suomalaisen tulokkaan noteeraama saavutus. Samooja pääsi uusimaan voitosta Sveitsissä viiden pelaajan uusinnassa ja lopetti kauden neljän kisan sarjaan joissa kaikissa sijoitus oli 10-21. 

Upean sarjan jälkeen Kalle piti taukoa golfista ennen kuin matkasi joulukuussa USA:han. Jenkeissä hän vietti muun muassa lähipeliguru Chuck Hoganin kanssa päivän hakien uusia tuulia lähipeliinsä. 

”Loppukausi vei mehuja, joten tuli huilailtua paljon ja oltua vain perheen kanssa. Sitä herkkua ei ole paljon tarjolla kauden aikana. Kävin hakemassa jenkeissä vähän uusia tuulia ja koitin poimia sieltä uusia juttuja omaan peliin. Jäykkyydet on saatu lyönnistä kyllä kohtuu nopeasti pois ja peli rupesi asettumaan. Kyllä tässä nyt on ihan hyvä tuntuma peliin”, Kalle kertoo tiedotteessa ennen uuden vuosikymmenen avaavaa Abu Dhabin kisaa. 

”Tavoite oli, että pääsisi heti peliin kiinni, kun kausi alkaa. Toki kahdeksan viikon kilpailutauko näkyy ehkä ensimmäisissä kisoissa, tai ehkä ei”, Samooja naurahti.

Abu Dhabin kentällä on tunnetusti kovat viheriöt ja syvät raffit. Tämä tekee väyliin osumisesta äärimmäisen tärkeää. 

”Roughit tekevät pelistä haastavan lähestymisten ja lähipelin osalta, joten vaatii tarkkaa peliä. Greenit ovat loistavat upotteluun”, Kalle päättää. 

Samooja aloittaa kautensa kello 5.40 Suomen aikaa. 

Etsi luettavaa