Hyppää sisältöön

Samooja pelasi huipputuloksen Keniassa

Kalle Samooja pelaa hyvää kisaa Ruotsissa.

Kalle Samooja aloitti räväkästi Challenge Tourin avauskilpailussa. Hän pelasi ensimmäisen kierroksen tulokseen 65 (-6) ja jakaa toista sijaa. Oliver Lindell pelasti paljon viimeisen reiän eaglellaan.

Kalle Samooja antoi myrskyvaroituksen torstaina Keniassa ja ilmoittautui mukaan voittotaisteluun 220 000 euron kilpailussa.

Turkulainen selvitti avauskierroksen tulokseen 65 lyöntiä ja on vain lyönnin päässä kärkipaikalta. Kisaa johtaa Etelä-Afrikan Jaco Ahlers.

Samooja teki kierroksellaan peräti kahdeksan birdietä. Bogeja merkittiin korttiin kaksi. Hän jakaa toista sijaa neljän muun pelaajan kanssa. Heistä nimekkäin on Euroopan Tourillakin mainetta niittänyt Rhys Davies.

Suomesta kisassa on mukana myös Oliver Lindell ja Jaakko Mäkitalo, joka pääsi mukaan varasijalta. Loimaalaisen kannatti siis matkustaa Afrikkaan asti pelipaikan toivossa.

Mäkitalo on myös hyvissä asemissa, sillä hän pelasi tuloksen 69 (-2). Hän on viisi lyöntiä kärjestä ja hänen sijoituksensa on tässä vaiheessa 42:s.

Lindell pulassa puttien kanssa

Sen sijaan Oliver Lindell aloitti kautensa Challenge Tourilla hieman yskähdellen. Hän oli ennen päätösreikää tuloksessa +4, mutta 18-vuotias porvoolainen teki eaglen, joka paransi rutkasti hänen sijoitustaan.

”Puttaminen oli tänään se vaikein juttu, metristäkään kun ei tahtonut mennä sisään”, Lindell harmitteli kierroksen jälkeen.

”Viimeinen lipsahti sisään seitsemästä metristä ja siitä vähän helpottava eagle.”

Puttaamisen lisäksi myös lähestymislyönnit olivat hakusessa. Lindell harmitteli, että ne meni usein pitkäksi, vaikka tarkoitus oli jättää lyönnit pikemminkin lyhyeksi reiästä.

Lindellin pitää huomenna parantaa rutkasti, mikäli mielii jatkokierroksille.

 

Etsi luettavaa