Hyppää sisältöön

Sami Välimäki tavoittelee paikkaa PGA Tourille – DP World Tour jäänyt palkintorahoissa lapsipuolen asemaan

Alkukaudesta parhaiten suomalaisista pelannut Sami Välimäki on DP World Tourin pistelistalla kuudentena: KUVA: PETRI TIMONEN

Kalenterivuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana USA:ssa pelattavissa PGA Tourin kisoissa palkintopotti on 6,5-kertainen summaan josta DP World Tourilla kilpaillaan.

PGA Tourin asema maailman johtavana golfkiertueena on korostunut entisestään viimeisten vuosien aikana. Koronavuosien jälkeen rasvaa (rahaa) kehityksen rattaisiin laitettiin ensisijaisesti LIV Golfin luoman kilpaiiluasetelman vuoksi.

PGA Tour ja DP World Tour ovat tehneet strategisen yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on molempien Tourin kehittyminen muuttuneessa kilpailutilanteessa.

Meneilllään olevan kalenterivuoden aikana PGA Tourin merkittävien kisojen palkintopotteihin on tuotu jättikorotuksia.

Players Championship (25 milj. $) on perinteisesti suurin. Tammi-huhtikuun aikana kuudessa seuraavaksi suurimmassa potti on 20 miljoonaa.

Kauden avauskisassa, Tournament of Championsissa 39 kisaan ilmoittautunutta jakoivat keskenään 15 miljoonan taalan potin.

Alla olevassa taulukossa huhtikuun toisena viikonloppuna pelattavan The Mastersin potiksi on arvioitu edellisvuotinen 15 miljoonaa, jota tultaneen tälle kaudelle nostamaan.

Kahdeksassa suurimmassa tammi-huhtikuussa pelattavassa kisassa palkintopotti on USA:ssa 155–160 miljoonaa dollaria riippuen Mastersin lopullisesta summasta.

PGA Tourin kisaohjelma on etenkin talvikaudella myös huomattavasti runsaampi kuin DP World Tourilla, jossa lentokilometrejä sekä rasitusta aikaerojen vuoksi tulee merkittävästi enemmän.

Kolmen lähi-idässä järjestettävän kilpailun lisäksi pelaajat hakevat menestystä neljän kuukauden jaksossa Etelä-Afrikasta (2), Keniasta, Singporesta, Thaimaasta, Intiasta, Japanista sekä Koreasta.

PGA Tour vs. DP World Tour tammikuu–huhtikuu

KiertueKilpailutSuurin potti Pienin pottiPotti per kisaPalkintorahat yhteensä
PGA Tour1825 000 000 $3 800 000 $12 720 000 $229 000 000 $
DP World Tour119 000 000 $1 500 000 $3 180 000 $35 000 000 $
  • PGA Tourin kisojen määrä aikavälilä on 1,63-kertainen DPWT:n vastaavaan
  • PGA Tourilla kahdeksan suurimman kilpailun palkintopotti on välillä 15–25 miljoonaa dollaria.
  • DPWT:lla Abu Dhabissa ja Dubaissa potissa yhdeksän miljoonaa, muut yhdeksän kisaa välillä 1,5–2 miljoonaa dollaria
  • PGA Tourilla palkintopottien summa on nelinkertainen kisaa kohden
  • DPWT:lla tammi-huhtkuussa jaettavien palkintopottien summa on vain 15,2 % PGA Tourin vastaavasta.

Taulukossa on jätetty pois DP World Tourin kisalistasta USA:ssa pelattavat yhteiskisat The Masters sekä reikäpelimestaruus, joihin vain harva pääsee mukaan pelkästään DPWT:n kisoja kiertämällä.

Sami Välimäki: ”Tavoite on siirtyä PGA Tourille”

Alkukaudesta kahdesti toiseksi sijoittunut Sami Välimäki (211.) on kotimaisista tällä hetkellä maailmanlistalla korkeimmalla.

”Kun maailmanlistan pistejaon perusteita muutettiin, vaikeutti se DPWT:lla pelaavien mahdollisuuksia. Pian siellä listan 200 ensimmäisen joukossa on vain PGA Touria kiertäviä”, Välimäki kärjistää hienoista tyytymättömyyttään haastattelun yhteydessä alkuvuodesta.

Sami Välimäki nousi tulokaskaudellaan maailmanlistalla parhaimmillaan sijalle 68.
KUVA: PETRI TIMONEN

Näin karu tilanne ei toistaiseksi ole. Pääasiassa DPWT:lla pelanneista Thomas Pieters (40.), Adrian Meronk (53.) sekä Victor Perez (60.) pääsevät listasijoituksillaan mukaan useimpiin isoihin kisoihin.

”Listalla nouseminen sekä isoihin kisoihin pääseminen on tiukassa. DPWT on jäänyt yhteistyökumppanien hankinnassa ja medianäkyvyydessä PGA Tourin jalkoihin. Se näkyy palkintorahoissa sekä maailmanlistan pisteissä. Pelaajat eivät tähän pysty vaikuttamaan. Kabineteissa istuvat miehet näitä keskenään sovittelevat”, Välimäki muistuttaa.

Välimäki sijoittui tulokaskaudellaan 2020 Euroopan pääkiertueen pistelistalla sijalle 11.

PGA Tourin ja DP:n tekemän sopimuksen perusteella kuluvalla kaudella kymmenen ensimmäistä pistelistalta saa suoraan vähintäänkin kohtuullisen kategorian PGA Tourille.

”Kyllä minä sitä tavoittelen. Ja mikäli tässä onnistun, pelaan käytännössä vain yhtä kiertuetta”, Välimäki linjaa.

Tavoitetta helpottaa se, että listaukseen ei lasketa niitä DP World Tourin kärkikymmenikössä olevia pelaajia, joilla on seuraavalle kaudelle kategoria PGA Tourille muilla ansioilla hankittuna.

”Hyvinkin voi riittää se, että on listalla 15:n ensimmäisen joukossa”, laskeskelee 24-vuotias nuorukainen, joka ainoana kotimaisista pelaajista on aiemmin siellä ollut.

Välimäki harjoittelee parhaillaan Espanjassa, josta hän siirtyy pelaamaan seuraavilla viikoilla ohjelmassa olevia kahta Etelä-Afrikan kisaa Tapio Pulkkasen, Kalle Samoojan sekä Mikko Korhosen tavoin.

Huhtikuu on Välimäelle kilpailuista vapaata aikaa, sillä Japaniin tai Koreaan hän ei ole lähdössä.

Toukokuussa Euroopassa pidettävät kisat käynnistyvät Roomassa. Marco Simone Golf Clubilla pelattavan Italian Openin tuloksilla voi olla rajatapauksissa merkitystä myös syksyn Ryder Cupin -valintoihin liittyen.

Kauden toinen major, PGA Championship käydään myös toukokuussa. DP World Tourin huhtikuun kisakalenterin ohuudesta johtuen Välimäen ja muiden suomalaisten mahdollisuudet päästä PGA Championshipiin vaatisivat supersuorituksia jo Etelä-Afrikan kahdessa kilpailussa.

Parhaillaan DP World Tourilla pelataan Kenian osakipailua, jonka Elisa Viihde Viaplay ja V Sport näyttävät kanavillaan suorana torstaista sunnuntaihin.

Tulospalvelu

DP World Tour kilpailut 2022-2023

PGA Tour kilpailut 2022-2023

Etsi luettavaa