Hyppää sisältöön

Sami Välimäki karvaan kakkossijan jälkeen: ”Jäi pienestä kiinni, harmittaa”

Sami Välimäen viimeisen reiän birdieputti jäi reiän viereen. Uran kolmas kakkostila pääkiertueelta nostaa hänet pistelistan viidenneksi. KUVA: GETTY IMAGES

Sami Välimäki antoi niukasta tappiosta huolimatta upean osoituksen kapasiteetistaan, joka on tuottanut alkaneella kaudella kaksi kakkostilaa, kaksi kenttäennätystä sekä viidennen sijan DP World Tourin pistelistalla.

Olipa upea kilpailu Singaporessa.

Siitäkin huolimatta, että suomalaispelaajalle jäi hurjassa lopputaistelussa lyhyempi tikku käteen. Singapore Classicin viimeisenä päivänä voitontavoittelijoista kaksi nousi yli muiden.

Välimäki (65-70-69-66,-18) ansaitsi toisesta tilastaan 205 000 €. Maailmanlistalla hän pomppaa useita kymmeniä sijoja oikeaan suuntaan nykyiseltä (295.) paikaltaan.

Sami Välimäki: ”Lyöminen oli huikealla tasolla”

Sami Välimäki vältteli lauantaina tavoitteistaan sunnuntaille kertoessaan tarraamasta kiinni sijoitukseen, mahdolliseen voittoon.

Hän muistutti tuolloin siitä, kuinka tärkeää on osua viheriöihin, sillä lähipelissä eurooppalaisille hankala ruoholaatu ei tuntunut myöskään Välimäestä mieluisalta.

”Pelasin hienosti koko päivän, hyvä kisa tämä oli. Lyöminen oli sunnuntaina huikealla tasolla. Putteri oli kuitenkin kylmä, enkä saanut lopussa tarvittavia birdieputteja sisään.”

”Vaikka harmittaa ja jäi pienestä kiinni, en kuitenkaan kokenut varsinaisesti hävinneeni kisaa. Onnistumisia oli paljon. Kaveri (Ockie Strydom) pelasi tosi hyvin”, kierrostuloksen 66,- 6 sunnnuntaina iskenyt Välimäki määritteli.

DP World Tourin pistelistalla eurooppalaisista edellä ovat Singaporen kilpailun jälkeen vain Victor Perez sekä Rory McIlroy.

Tapio Pulkkanen (-11) oli Laguna National Resort Clubilla 23:s, Kalle Samooja (-7) 42:s, Mikko Korhonen karsiutui.

Sami Välimäki tarttui mahdollisuuteen sunnuntaina heti avausreiältä, samoin pari reikää hänen edellään pelannut Ockie Strydom.

Sami Välimäen itseluottamus oli kenttäpelin osalta tapissa kilpailun neljäntenä päivänä.
KUVA: PETRI TIMONEN

Suomalaisella oli kaikki valtit käsissään seitsemän reikää ennen loppua. Välimäki osui väyliin, naulasi lähestymisiään huipputarkasti lippujen viereen ja upotti sisääntulon alkuun jo kuudennen birkkuputtinsa.

Uinahdus tuli 12:lla, jossa lähestyminen raudalla keskeltä väylää jäi duffin myötä 70 metriä lyhyeksi kohteestaan.

Bogey katkaisi momentumia. Kahden putin birdie seuraavalla jäi päivän viimeiseksi. Välimäellä oli mahdollisuutensa /velvollisuutensa upottaa lyhyt birdieputti sekä 16:lla kuin myös viimeisellä.

Nämä jäivät reiän reunalle, hurmiossa pelannut Ockie Strydom (63,-9) jäi lyönnin edelle.

Ensimmäinen visiitti Singaporeen maistuu Välimäelle hetken aikaa lopputuloksen osalta happamalta, mutta neljän kierroksen veto kisassa oli kokonaisuutena vahva.

Välimäen kilpailijaominaisuudet ja itseluottamus ovat hyvien viikkojen aikana kadehdittavan korkealla tasolla.

DP World Tourin kauden 2022-23 kahdeksassa ensimmäisessä kisassa saldona on jo kahden kakkostilan lisäksi kymmenes ja 11:s sija, sekä kaksi kenttäennätystä, jotka hän teki Abu Dhabissa sekä Mauritiuksella.

Vaikka neljästä menestyskisasta kolme on kuulunut Tourin pienimpiin, ennnusmerkit koko kaudelle ovat aivan eri tasolla kuin vuosina 2021 ja 2022 samaan aikaan.

Seuraavan kisansa ahkerimmin suomalaisista alkukaudesta pelannut Välimäki pelaa Thaimaassa.

Voittajakategoria Omanin kolmen vuoden takaisesta ykköstilasta tuo majoreita lukuunottamatta rajattomat mahdollisuudet taitojen osoittamiseen pääkiertueella.

Johannesburgista saavuttamansa toisen tilan ansiosta Sami Välimäki pääsee heinäkuussa ensimmäistä kertaa mukaan The Openiin.

Sami Välimäen loistava peli päättyi sunnuntaina sentin mittaisen par-putin upottamiseen Laguna National Resortin viimeisellä viheriöllä.
KUVA: PETRI TIMONEN

Iloinen asia on sekin, että Välimäen noustua takaisin omalle tasolleen kaikki neljä pääkiertueella pelaavaa suomalaista, Mikko Korhonen, Kalle Samooja, Tapio Pulkkanen ja Sami Välimäki omaavat hyvän viikon osuessa kohdalle erittäin hyvät mahdollisuudet kilpailujen voittamiseen.

DP World Tour, pistelistaTulokset, Singapore Classic

Etsi luettavaa