Hyppää sisältöön

Sami Santala ja Alex Hietala hakevat menestystä Marokosta

Sami Santala käynnistää uransa toisen Pro Golf Tourin kilpailun tiistaina Marokossa

Kuudenneksi edellisviikon kisasa Pro Golf Tourilla sijoittunut Sami Santala sekä Alex Hietala starttaavat tiistaina avauskierrokselleen Casabalancassa. Tourin 20:sta kisasta kahdeksan pelataan Marokossa.

Sami Välimäki teki ensimmäisenä suomalaisena edelliskaudella vahvan läpimurron Pro Golf Tourilla voittaen neljä kisaa ja varmistaen itselleen paikan Challenge Tourille.  Kiertueelta saamansa rutiinin ja itseluottamuksen turvin Välimäki jatkoi menestystään ET:n karsinnoissa, joista irtosi paikka pääkiertueelle.

Sami Santala sekä Alex Hietala ovat kuluvalla kaudella PGT:n pelaajia, kortti irtosi molemmille syksyn karsinnoista. 

Tiistaina he starttaavat Marokon Casabancassa kauden neljänteen kisaan. Kaksi ensimmäistä pelattiin Egyptissä, Sami Santala  sijoittui edellisviikon debyytissään Marokossa hienosti kuudenneksi. Uran ensimmäisiä maailmanlistan pisteitä ei vielä tullut, niitä jaetaan PGT:lla neljälle ensimäiselle

Kahdella kentällä pelattavassa kisassa on mukana peräti 164 osallistujaa, joista yhdeksän on Tourin edellisvuoden voittajia. Palkintopotissa on 30 000 euroa.

Puolet kisoista pelataan Afrikasssa

Pro Golf Touria kutsutaan yleisesti Saksan kiertueeksi. Määritelmä on vähintäänkin harhaanjohtava. Alkaneella kaudella Saksassa pelataan vain kolme kisaa sekä syksyn karsinnat. Euroopassa kisoja on kymmenen, myös Itävalta isännöi kolmea kisaa, Tsekki kahta, Puolaan sekä Ranskaan Tourin pelaajat matkaavat yhteen kertaan.

Marokko tulee Tourin kaikkiin kisoihin osallistuville lähes toiseksi kodiksi, sillä helmikuun 12:sta päivästä huhtikuun loppuun maassa pelataan kahdeksan perättäistä Pro Golf Tourin kisaa. Kuuluisin menestyjä kiertueella on Martin Kaymer, joka ”piipahti” kiertueella 2000-luvun alkupuolella aloittamassa satumaisen nopean nousunsa maailmanhuipulle ja kahteen major-voittoon.

Alex Hietala starttaa 54 reiän mittaisessa kisassa avauskierrokselleen tiistaina kello 13.40 Suomen aikaa, Sami Santala 14.00.

Tulosseuranta

Etsi luettavaa