Hyppää sisältöön

Salminen johtaa finaalikisaa – Lindell hyvissä asemissa

Oliver Lindellin menestyminen Itävallassa toisi hyvää boostia myös Vierumäen CT-kisaan

Mikael Salminen jakaa kärkitilaa Nordic Leaguen kauden finaalikisassa. Salminen pelasi tuloksen 66 eli kuusi alle parin. Oliver Lindell on ranking-voitossa tiukasti kiinni.

Nordic Leaguen kausi vetelee viimeisiään, sillä tänään alkoi kauden viimeinen osakilpailua Ljunghusetissa, Ruotsissa. Suomalaisittain kisa alkoi makoisasti, sillä kärjessä näkyy sinivalkoisia värejä.

Kisaa johtaa Suur-Helsingin Golfin Mikael Salminen, joka pelasi avauskierroksen tulokseen 66 lyöntiä. Kuusi alle tuloksen pelasi myös Tanskan Patrick Winther.

Salminen onnistui pelaamaan kierroksen ilman bogeja. Yhden eaglen lisäksi korttiin tuli neljä birdietä.

Lindell pari lyöntiä Haastrupia perässä

Toiseksi paras suomalainen on Erik Myllymäki (12.) tuloksella -2, mutta suurin kiinnostus kohdistuu nuoreen Oliver Lindelliin, joka pelaa Nordic Leaguen rankingin voitosta. Lindell pelasi tänään tuloksen yksi alle parin, mikä riittää 15. sijaan. Lindell pelasi tänään poikkeuksellisen tasaisesti, sillä korttiin kertyi kaksi birdietä ja yksi bogi.

Lindell ranking-voittoa uhkaa ainoastaan Tanskan Mark Flindt Haastrup, joka on noin 900 pistettä suomalaista perässä. Tänään tanskalainen pelasi kaksi lyöntiä paremmin kuin Lindell. Ranking-kolmosena on Ruotsin Oscar Lenghden, joka on lähes 9 000 pistettä suomalaista perässä.

Kolme kierrosta kestävä kisa päättyy lauantaina. Silloin tiedetään tuleeko Nordic Leaguen voitto jo toista kertaa perättäin Suomeen. Viime vuonna rankingin voitti Tapio Pulkkanen.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa