Hyppää sisältöön

Säännöt eivät tunne armoa – reiän päälle roikkumaan jäänyt pallo upposi reikään liian myöhään ja tuloksena oli rankkari

Seonghyeon Kimin birdie vaihtui pariksi jälkikäteen.

Sunnuntaina päättyneessä PGA Tourin CJ Cupissa nähtiin erikoinen episodi, kun korealaiselle pelaajalla annettiin jälkikäteen rankkari, kun pallo upposi reikään liian myöhään.

Korean Seonghyeon Kim sai sunnuntaina CJ Cupissa monen mielestä kummallisen rangaistuslyönnin viimeisellä reiällä, kun hänen 360 astetta pyörähtänyt pallo jäi roikkumaan reiän reunalle.

Vasta uransa toista PGA Tourin kisaa pelannut Kim puttasi sunnuntaina läheltä kilpailun päätösreiällään lyhyttä birdie-puttia, joka olisi upotessaan vienyt hänet 17 alle parin tulokseen.

Pallo kuitenkin pyörähti 360 astetta ja jäi roikkumaan reiän reunalle. 

Kim ei ollut uskoa tätä todeksi, eikä mennyt heti napauttamaan palloa sisään, vaan ensin ihmetteli kohtaloaan pitkään sijoillaan ja käveli lopulta pallon ohi epäuskoisena, kunnes meni lopulta pallon luokse viimeistelemään kierroksensa loppuun.

Samalla kun hän oli asettamassa putterin lapaa pallon taakse, pallo kuitenkin valahti sisään.

Birdie sittenkin? Vaan ei kuitenkaan, kiitos golfin sääntöpykälän 13.3.

Kyseisessä säännössä on määritelty tarkka odotusaika reiän reunalla olevan pallon reikään putoamiselle. Säännössä todetaan seuraavaa:

Jos osakin pelaajan pallosta on ylittänyt reiän reunan pelaajalla on kohtuullinen aika siirtyä reiälle ja tämän jälkeen 10 sekuntia aikaa odottaa, putoaako pallo reikään.

Jos pallo putoaa reikään tänä aikana, katsotaan pelaajan pelanneen pallon reikään edellisellä lyönnillä. Jos pallo ei putoa reikään tänä aikana katsotaan pallo pysähtyneeksi. Ja jos pallo tämän jälkeen putoaa reikään, katsotaan pelaajan pelanneen pallon reikään edellisellä lyönnillä, mutta hän saa yhden lyönnin rangaistuksen, joka lisätään tämän reiän tulokseen.

Kuten alla olevalla videolla näkyy, kestää selvästi yli 26 sekuntia, ennen kuin pallo putoaa reikään.

Näin ollen birdien sijaan Kimin tulokseksi merkataan birdien sijaan par ja yhteistulokseksi -16. Sijoitus kilpailussa oli lopulta jaettu 32:s. Mikäli pallo olisi pudonnut reikään riittävän aikaisin, eikä Kimille olisi langetettu lyönnin rankkaria, hän olisi sijoittunut 25:nneksi.

Koska pallo ei uponnut riittävän aikaisin, korealainen menetti seitsemän sijaa ja palkintorahaa noin 19 000 dollaria. Nyt Kim kostui kilpailusta noin 51 000 dollarin verran.

”Keneltäkään ei ryöstetty mitään”

Sosiaalisessa mediassa Kimin kohtaloa on pidetty epäoikeudenmukaisena jopa oikeusmurhana, mutta Suomen johtava sääntöasiantuntija Arto Teittinen ei tätä allekirjoita.

”Keneltäkään ei ryöstetty tai riistetty mitään. Sen sijaan sääntömuutos pelasti hänet siltä, että hän olisi menettänyt vanhojen sääntöjen mukaan kaikki palkintorahansa. Hänhän oli jo allekirjoittanut tuloskortin ja poistunut scoring arealta”, Teittinen toteaa.

Aiemmin tämä olisi johtanut diskaukseen, mutta nykyään tulosta voidaan korjata jälkikäteen tällaisissa tahattomissa tilanteissa. Jos taas sääntörikettä ei olisi huomattu ajoissa, olisi birdie jäänyt voimaan.

Teittisen mukaan silläkään ei ole merkitystä, vaikka pelaaja näkisi pallon liikkuvan koko ajan.

Kun pallo on reiän reunalla, säännöissä sanotaan yksiselitteisesti, että pelaajalla on kymmenen sekuntia aikaa odottaa, putoaako pallo reikään vai ei, kun hän on siirtynyt kohtuullisen ajan kuluessa pallolle.

”Vanhasta kikasta ei hyötyä”

Moni kokenut kettu käyttää tällaisissa tapauksissa kikkakolmosta ja kävelee nopeasti pallon luokse siten, että asettaa varjonsa pallon kohdalle, jolloin ruoho voisi varjon ansiosta laota ja edesauttaa palloa putoamaan reikään.

Kim ei tätä kuitenkaan tehnyt, joten jää vain arvailujen varaan, olisiko tämäkään konsti auttanut tässä tilanteessa.

Teittisen mukaan säännöt eivät tätä kiellä, mutta hän on vahvasti sitä mieltä, ettei kikalla ole oikeasti merkitystä.

”Mielestäni tätä  on ihan tutkittukin, että kymmenessä sekunnissa ilma ei ehdi viilentyä varjon alla niin paljon, että ruoho siihen jollakin tavalla reagoisi. Toki tätä voi kokeilla, mutta luulen, että ääniaalloillakin voisi saada pallon paremmin liikkeelle kuin varjon langettamisella”, hän naurahtaa.

Etsi luettavaa