Hyppää sisältöön

Rose Zhang näytti tähdille kaapinpaikan: ”Minulla oli hauskaa kentällä, en käyttänyt ajatuksiani sijoituksen miettimiseen”

Rose Zhang (oik.) ja amatöörisarjan ykkönen Yana Wilson saivat pokaalinsa New Jerseyssa vasta auringon laskettua mailleen. KUVA: Getty Images

20-vuotias Zhang voitti ensimmäisen ammattilaisena pelaamansa LPGA:n kisan. Samaan on edellisen kerran ylletty 72 vuotta aiemmin.

Rose Zhang ja hänen ikätoverinsa, maailmanlistan ykkösenäkin jo käväissyt Atthaya Thitikul lähtivät sunnuntaina kärkiparina kiertämään Liberty National Golf Clubin kenttää New Yorkin kupeessa.

Kaksintaistelu kisasta muodostuikin, mutta jo kierroksen alkuvaiheilla epäonnistuneen Thitikulin tilalle Zhangin haastajaksi nousi toinen nuoren sukupolven edustaja, Jennifer Kupcho.

Kahden lyönnin johdossa kierrokselle lähtenyt Zhang selvisi uusintaan, vaikka ei tehnyt sunnuntaina yhtään birdieä. Eikä hän tehnyt sellaista uusinnassakaan, vaan varmisti ykköstilansa toisella reiällä tekemällään parilla.

Ensimmäisen Kupcho ja Zhang olivat tasanneet bogeylla. Päivän kokonaissaldo oli +3, mutta se riitti ykköstilaan Michelle Wien emännöimässä kisassa. Palkintorahaa Zhang kuittasi 412 000 taalaa .

”Keskityn vain tekemään tulosta”

Amatöörinä kaiken mahdollisen voittanut Zhang muistutti kisan jälkeen siitä, että hän ei ottanut paineita kisan voittamisesta.

”En odottanut voittavani, enkä edes selviäväni kahdelle viimeiselle kierrokselle. Käytän ajatuksiani kierroksen aikana parhaan mahdollisen tuloksen tekemiseen, en sijoituksen miettimiseen”, Zhang painotti.

”Pelasin omaa peliäni, ajatus voitosta ei vaivannut mieltäni. Minulla oli hauskaa kentällä. Tämä on peli jota rakastan ja olen kiitollinen siitä, että se on nyt myös ammattini”, Rose Zhang viestitti ensimmäisen LPGA:n voittonsa jälkeen.

Matilda Castren (+5) ja Kiira Riihijärvi (+24) karsiutuivat kisasta kahden kierroksen jälkeen

Tulospalvelu

Etsi luettavaa