Hyppää sisältöön

Rose piti pintansa ja päätti pitkän kuivan kautensa

Justin Rosella oli aihetta olla tyytyväinen. KUVA: GETTY IMAGES

Justin Rosen neljän vuoden voitoton putki on nyt ohi.

Justin Rose otti uransa 11:nnen PGA Tourin voiton ja ensimmäisen ykköstilan sitten vuoden 2019, kun hän vei nimiinsä tämän vuoden AT&T Pebble Beach Pro-Amin.

Kehnon sään takia kilpailun ratkaisu venyi maanantaille. Rosella reikiä oli jäljellä yhdeksän ja kaulaa haastajiin kaksi lyöntiä, kun pelit pääsivät jatkumaan.

Kun kilpailu päättyi maanantaina illalla Suomen aikaa, Rose ero kolme lyöntiä. Toiseksi sijoittuivat Brendon Todd ja Brandon Wu.

Rosen uran kohokohdat on vuoden 2013 US Open -voitto ja vuoden 2016 olympiavoitto, mutta neljän vuoden tauon jälkeen ykköstila maailman kovimmalla kiertueella maistui varmasti makealta.

Rose kuittasi viidelle päivälle venyneestä urakastaan 1,6 miljoonaa dollaria. Pitkällä PGA Tour -urallaan hän on tienannut nyt lähes 60 miljoonaa taalaa olleen kaikkien aikojen rahalistalla sijalla kuusi.

PGA Tour jatkuu tällä jo torstaina Arizonassa, jossa pelataan 20 miljoonan dollarin WM Phoenix Open. Mukana ovat kaikki kiertueen parhaat pelaajat.

FedEx Cupin kärjessä jatkaa Jon Rahm. Voittonsa ansiosta Rose nousee lähellä kärkikymmenikköä kiertueen kokonaispisteissä.

TULOSPALVELUT

DP World TOUR

Qatar Masters
Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki

LPGA

Maybank Championship
Matilda Castren

LADIES EUROPEAN TOUR

Aramco Team Series, Riyadh
Noora Komulainen, Tiia Koivisto ja Ursula Wikström

AMATÖÖRIGOLF

Naisten joukkue-MM-kilpailut (Espirito Santo Trophy)
Katri Bakker, Henni Mustonen ja Emilia Väistö

LETAS

Santander Golf Tour, Zarazoga
Emily Penttilä, Tiia Teiniketo ja Emilia Tukiainen

AMATÖÖRIGOLF

European Men’s Club Trophy
Espoo Ringside Golf (Tommy Gulin, Joonas Hinkkanen ja Jussi Sahravuo)

AMATÖÖRIGOLF

Spanish International Ladies’ Stroke Play Championship
Anna Backman, Ada Huhtala, Oona Kuronen, Sandra Palin ja Adeliina Virtanen





Etsi luettavaa