Hyppää sisältöön

Rory McIlroy piti pintansa maailmanlistan kärjessä Scottie Schefflerin kovasta kiristä huolimatta

Hiljattain Scottie Schefflerin maailmanlistan ykkösenä syrjäyttänyt Rory McIlroy jatkaa ranking-ykkösenä, vaikka Scheffler otti sunnuntaina hurjan loppukirin Meksikossa pelatussa PGA Tourin kilpailussa.

Scottie Scheffler pelasi päätöskierroksen peräti yhdeksän alle parin ja nousi tuloksissa jaetulle kolmannelle sijalle World Wide Techology Championshipissä. Mikäli hän olisi sijoittunut yksin toiseksi, olisi hän tehnyt pikaisen paluun maailmanlistan kärkeen.

Scottie Scheffler sijoittui kolmanneksi Meksikossa. Se ei aivan riittänyt nostamaan häntä kärkeen golfin maailmanlistalla. KUVA: GETTY IMAGES

Teksasilainen vaihtoi viikonlopulle putteria ja peli alkoi kulkea – varsinkin sunnuntaina, jolloin hän puttasi ainoastaan 25 kertaa. Se on todella kova luku, kun ottaa huomioon, että hän osui viheriöihin 16 kertaa.

Kyseinen putteri ei ole mikään uusi tuttavuus, sillä tuolla luottomailalla Scheffler on ottanut kaikki neljä PGA Tourin voittoaan.

Haastattelussa Scheffler sanoi, että tähän aikaan vuodesta hänellä on tapana tehdä erilaisia välinekokeiluja.

Kilpailun voitti neljän lyönnin erolla Russell Henley, jonka voittotulos oli -23 (63-63-65-70). Toiseksi tuli Brian Harman lyönnin erolla Scheffleriin ja kumppaneihin.

Myös Irlannin Seamus Power jatkoi loistavia esityksiään. Viime viikon voittaja oli yksi kolmatta sijaa jakaneista pelaajista.

Power kipusi kärkeen kiertueen kokonaispisteissä, ja maailmanlistalla hän nousi jo 30 sakkiin 29:nneksi.

Rory McIlroy ei osallistunut kisaan Meksikossa.

Golfin maailmanlistan 20 kärki

SijoitusPelaajaKeskiarvopisteet
1.RORY MCILROY9,4264
2.SCOTTIE SCHEFFLER9,1817
3.CAMERON SMITH8,2654
4.PATRICK CANTLAY8,2089
5.JON RAHM6,9991
6.XANDER SCHAUFFELE6,8388
7.WILL ZALATORIS6,3987
8.JUSTIN THOMAS5,9269
9.MATT FITZPATRICK5,6638
10.COLLIN MORIKAWA5,5841
11.VIKTOR HOVLAND5,3994
12.SAM BURNS5,3011
13.JORDAN SPIETH5,0986
14.JOOHYUNG KIM4,6604
15.TONY FINAU4,6195
16.MAX HOMA4,2561
17.BILLY HORSCHEL4,1965
18.CAMERON YOUNG4,1956
19.HIDEKI MATSUYAMA4,0954
20.SUNGJAE IM3,9354

Samooja korkeimmalla suomalaisista

Suomalaispelaajista kukaan ei tällä hetkellä mahdu 200 parhaan joukkoon. Korkeimmalla on Kalle Samooja, jonka sijoitus on 215:s, mutta Tapio Pulkkanen (221:s) hengittää tiukasti niskaan.

Samoojalla ja Pulkkasella on tällä viikolla mahdollisuus kohentaa sijoitustaan Etelä-Afrikassa, jossa pelataan kuuden miljoonan dollarin Nedbank Challenge.

Sen sijaan Mikko Korhosen (226:s) ja Sami Välimäen (382:s) kausi on jo paketissa.

Viidentenä oleva Oliver Lindell on sijalla 773. Lindell kausi päättyi eilen European Tourin karsintojen toisessa vaiheessa.

Viisi parasta suomalaista maailmanlistalla

SijoitusPelaajaKeskiarvopisteet
215.KALLE SAMOOJA0,8368
221.TAPIO PULKKANEN0,8140
226.MIKKO KORHONEN0,7984
382.SAMI VÄLIMÄKI0,4653
773.OLIVER LINDELL0,1644

Etsi luettavaa