Hyppää sisältöön

Rory McIlroy ja Viktor Hovland – The Openista on muodostumassa kahden tähden välinen taisto

Päättyykö sunnuntaina Rory McIlroyn kahdeksan vuoden mittainen kuiva jakso, vai saavuttaako Viktor Hovland ensimmäisenä norjalaisena major-voiton? Muitakin mahdollisuuksia on toki olemassa. KUVA: GETTY IMAGES

Yleisö ja media odottavat St Andrewsissa McIlroyn voittoa, mutta Viktor Hovland on aiemminkin osoittanut kovuutta taisteluissa isojen kisojen voitoista.

Kolmannen kierroksen alkuvaiheilla mainion lyönti- ja puttivireen löytänyt Viktor Hovland, sekä bunkkerista ”taidolla ja onnella” oman käsityksensä mukaan eaglen tehnyt Rory McIlroy nousivat kärkipään pelaajista parhaan tuloksen tekijöiksi Old Coursella.

Molemmat saivat tuloksekseen 66,-6. Päivän parhaasta tuloksesta vastasi Kevin Kisner (65,-7)

Parivaljakko McIlroy & Hovland on yhteistuloksessa -16.

He pelaavat myös sunnuntaina yhdessä, neljä lyöntiä lähimpiä uhkaajiaan edellä.

Toisen parin muodostavat kahden ensimmäisen päivän tähdet Cameron Young (-12) sekä Cameron Smith (-12).

Mahdollisuuksia kärkiparin tavoittamiseen on toki myös muun muassa Scottie Schefflerilla (-11), Si Woo Kimilla (-11) sekä Dustin Johnsonilla (-10).

Lähtökohtaisesti sunnuntain peli on helposti miellettävissä kahden miehen taistoksi.

Hovland löysi vireeen sopivalla hetkellä

Viktor Hovland oli päivän ainoa pelaaja, joka selvisi kierroksesta ilman bogeja tai tuplaa. Norjalainen oli vahva kaikilla pelin osa-alueilla, ja olisi voinut tehdä pari lyöntiä paremminkin.

Hän otti kolme puttia yhdeksännellä (par-4) lyötyään upean draivin viheriölle. Kolme puttia oli kohtalona myös 14:lla vaikeammasta paikasta viheriön ulkopuolelta.

”Olen pelannut pitkään huonosti. Tuntuu todella hyvältä onnistua The Openissa ja nimenomaan St Andrewsissa. Ruokimme Roryn kanssa toinen toisiamme hyviin lyönteihin”, myhäili Hovland kierroksen jälkeen TV-haastattelussa.

Hovland pääsi The Openiin ilman paineita.

Talvikaudella upeilla esityksillään maailmanlistalla jo kolmanneksi noussut norjalainen on pelannut kahdeksan viimeistä kilpailua maaliskuun Players Championshipista täysin vihkoon sijoittumatta kertaakaan sijalukua 18:s paremmin.

Rory McIlroy haluaa pysyä kuplassaan

Rory McIlroy oli koko päivän mukavuusalueellaan. Hankalia paikkoja tuli hyvin vähän. Kymmenennen eagle nosti hänet takaisin Hovlandin rinnalle.

Tehtyään 14:lla birdien McIlroy johti yksinään ennen Road Holen bogia, joka oli päivän ainoa.

”Tämä oli kolmas perättäinen hyvä päivä minulta. Tarvitsen vielä yhden samanlaisen.Kaikki pelini osat ovat kunnossa”, McIlroy määritteli varsin rauhalliseen ja itsevarmaan tapaan.

Yleisön kannustuksesta hän oli luonnollisesti iloinen.

”Tunnen kannustuksen ja se tuntuu erittäin hyvältä. Silti minun on parempi sulkeutua osittain omaan pikku kuplaani ja keskittyä siihen, että saan hoidettua työni loppuun.”

Työn loppuun saamisen McIlroy, media ja yleisö ymmärtavät samalla tavalla.

Vain voitto The Openista on tästä lähtökohdasta hyväksyttävä tulos. Kaikki muut vaihtoehdot lisäisivät kahdeksan vuotta kestänyttä pettymysten sarjaa majoreissa.

”Omassa pelisuunnitelmassa pysyminen on menestyksen avain. Minun täytyy pystyä välttämään tilanteet, joissa voin joutua ongelmiin. Järkevästi pelaaminen on parempi määritelmä kuin tylsä peli, jota olen aiemmin käyttänyt

Selvää on sunnuntain osalta se, että McIlroylla on mahdollisuudet omissa käsissään, mutta niskassaan myös valtavat paineet.

Elisa Viihde Viaplay ja V Sport näyttävät kanavillaan The Openia suorina lähetyksinä klo 11.00-22.00.

Päälähetyksen selostuksesta vastaa Antti Vaalas yhdessä Riku Soravuon kanssa.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa