Hyppää sisältöön

Roope Kakko: ”Tavoitteena on uskaltaa pelata itseni näköistä golfia”

Roope Kakko on kääntänyt rautalyöntinsä takaisin hyökkäysmoodiin, pienen drawn puolelle harjoitusleirinsä aikana.KUVA: GETTY IMAGES

Sunnuntaina 40 vuotta täyttäneellä Kakolla käynnistyy torstaina Etelä-Afrikan Kapkaupungissa uran 19:s ammattilaiskausi. Tavoite on kristallinkirkas, saavuttaa paikka 20:n joukossa, ja jatkaa pelejä pääkiertueella vuonna 2023.

”Kyllä tämä aika kulkee nopeasti. Paikalliset caddiet ovat hehkuttaneet minulle kuinka upeasti ja pitkälle Minni (Minea Blomqvist-Kakko) löi noustessaan Etelä-Afrikan naisten tourin voittajaksi”, kertoo Roope Kakko ensimmäiset tuntemuksensa valmistautuessaan Challenge Tourin avauskilpailuunsa Kapkaupungissa.

Aikaperspektiiviä muodostuu siitä, että Minea Blomqvistin voittaessa kiertueen elettiiin alkuvuotta 2004.

Samalla kaudella Blomqvist voitti ensimmäisenä suomalaisena golfarina pääkiertueen kilpailun Unkarissa ja tuli valituksi LET:n kauden tulokkaaksi.

Roope Kakko aloitti tuon kauden amatöörinä, mutta voitettuaan CT:n Volvo Finnish Openin hän siirtyi ammattilaiseksi haastajakiertueelle.

Samaa touria hän kiertää edelleen, toki kokemuslistaan on tullut DP World Tourilta reilu kolmasosa (121 kilpailua), haastajakiertueelta suurin määrä suomalaisista, 223 kilpailua.

Kun suomalaisia listataan kokemuksen perusteella Mikko Ilonen ( 398 DP ja 24 CT) on omassa luokassaan.

Mikko Korhonen (218 DP ja 121 CT) on niinikään Kakkoa lähes tuplamäärällä pääkiertueen kisoissa edellä, mutta CT huomioiden yhteismäärässä (339 – 358) niukasti Kakkoa jäljessä

Kilpailun käynnistyessä torstaina on Kakolla jo yli neljän viikon jakso takanaan treeniä ja peliä pääasiassa Fancourtin fantastisessa golfresortissa, jonka hulppeita harjoitusmahdollisuuksia hän pääsi hyödyntämään golfalalla pitkään vaikuttaneen Mikko Koiviston myötävaikutuksella.

”Tämä on pisin harjoitusjakso lämpimässä moneen vuoteen ennen kauden alkua.”

”Olen päässyt kiireettä rakentamaan lyöntejä ja puntaroimaan sitä, minkä perässä minä täällä olen”, Roope Kakko kääntää keskustelun filosofiselle tasolle.

Nelikymppisellä on paljon kokemusta menestymisestä ja voittamisesta

Roope Kakon parhaat saavutukset jaksot ulottuvat pitkälle aikajanalle:

-2004 hän voitti superyllättäjänä ja amatöörinä Volvo Finnish Openille ja lähti hakemaan kokemusta CT:lta samantien

-2009 Kakko pääsi koettelemaan siipiään myös DP World Tourille. Toukokuun alussa hän oli Italian ja Irlannin avoimissa perättäisillä viikoilla kahdeksas ja seitsemäs. Irlannista napsahti tilille 105 000 euroa

-2013 Roope Kakko haki vauhtia CT:lta, voitti Omanin kisan ja pääsi ”heittämällä” DP World Tourille seuraavalle kaudelle.

”Silloin olin golfarina onnellisimmillani ja pelaajana parhaassa iskussa. Lyöminen oli simppeliä, en jäänyt missään vaiheessa tuleen makaamaan. Puttasin hienosti.”

2015 Kakko oli oli taas takaisin CT:lla, vaikka vuosi 2014 käynnistyi upeasti.

”Tein 2014 alkuvuodesta väärän ratkaisun lähtien kahden kisan vuoksi USA:sta DP World Tourin Aasian kisoihin. Sairastuin, pakka hajosi enkä saanut sitä enää kaudella kasaan.”

Roope Kakosta tuli kesällä 2015 Madeiralla Suomen toinen DP World Tourillla yltänyt pelaaja. KUVA: GETTY IMAGES

-Uran suurin saavutus, Madeiran ykköstila kesällä 2015 laskettiin sekä DP World Tourille, kuin myös Challenge Tourille.

-Rion olympialaisiin hän pääsi mukaan, mutta ei ollut terässä jääden tuloslistan toiselle puoliskolle.

Viimeiset viisi kautta Roope Kakko on pelannut lähinnä Challenge Tourilla.

2019-2021 rahalistan sijoitus on ollut välilä 47-60.

Se on kohtuullinen, mutta Tourille CT:n kautta pyrkivälle kuitenkin selvästi rajan takana.

Vaikka voitot ja kärkisijat ovat jääneet Kakolta CT:lla Madeiran kisan jälkeen saavuttamatta, on hän kyennyt napsimaan kahden edellisen vuoden aikanakin yhteensä kolme ykköstilaa Suomesta.

DP World Tourille pääsee käynistyvän kaudenkin jälkeen 20 parasta.

”Pitää uskaltaa pelata omien tuntemusten mukaan”

Edellisen kauden jälkeen päätös kansainvälisen uran jatkumisesta ei ollut aivan selvänä kuvana Roope Kakon päässä.

Ratkaisun tehtyään hän on ollut varma sen oikeellisuudesta.

”Vanhempi poikani Elmeriki rohkaisi, ”että mene isä vaan sinne Tourille pelaamaan.”

”Selväähän se on, että en minä Challenge Tourille haluaa uraani päättää. Uskon, että motivaatio ja taidot riiittävät pääkiertueelle.”

Kun Roope Kakko näin määrittää, hän lisää lähes samaan hengenvetoon sen, että kärkipään taso sekä menestykseen riittävän osaamisen omaavien pelaajien määrä on kasvanut.

”Yksi merkittävä asia, jota haluan lisää on pelistä nauttiminen. Minun kohdallani se tarkoittaa sitä, että uskaltaisin pelata omaa peliäni, ottaa tarvittaessa riskejä ja olla luova lyöntejä valitessani.”

”Haastajakiertueellakin peli on muuttunut hyvin matemaattiseksi, joka on mielestäni mennyt vähän ylikin. Itselleni se ei ole omin tapa edetä kenttää.”

”Golf on edelleen peli, jossa pitää kuunnella omia tuntemuksiaan. Kun ihan kärkisijoista ja voitosta pelataan, ei ole varaa pelata käsijarru päällä, Roope Kakko kertaa.

Roope Kakko on pelannut suomalaisista miespelaajista toiseksi eniten kahden ylimmmän tason kilpailuja, yhteensä 358. KUVA: GETTY IMAGES

Kilpailuohjelmaa hän ei ole tehnyt lopulliseen muotoon. Kategoria riittää kaikkiin kisoihin, myöskään taloudellisten resurssien puute ei tule esteeksi.

”Aion pelata juuri sen verran kisoja, kun tuntuu hyvältä. Minni ja pojat (Elmeri, Kaapo) ovat näyttäneet vihreää valoa ja ilman sitä en liikkeellä olisikaan.”

Edellisvuonna loistavan paluun pääkiertueelle teki The Openissakin loistanut Marcel Siem, joka on kaksi vuotta Kakkoa vanhempi.

Roope Kakon CT:n kisakausi käynnistyy käynistyy kolmella perättäisellä kisalla Etelä-Afrikassa.

Ensimmäisessä, kuten myös seuraavissa osallistujia on kahdella kentällä 216, joista jatkoon pääsee vajaa kolmannes.

Klassinen puistokenttä miellyttää silmää

Niiden jälkeen hän lentää kahdeksi viikoksi Suomeen, ja tekee päätöksen siitä, lentääkö vielä kahteen seuraavaan Etelä-Afrikassa pelattavaan kisaan.

”Nyt on kaikki eväät saada hyvä startti aikaan, harjoittelua ja peliä pohjille kesällä Euroopassa pyöriviin kisoihin.”

Bain´s Whisky Cape Town Opeinssa Kakko käynnistää torstaina pelinsä Rondebosch Golf Clubilla kello 12.15.

Kolme kierrosta neljästä pelataan Royal Cape Golf Clubilla, jossa Kakko pelasi edellisvuonna päätöspäivänä kahden lyönnin marginaalilla parhaan tuloksen (63).

”Pidän todella paljon tuosta Royal Capen kentästä. Suunnittelultaan klassinen vanhan koulukunnan kokonaisuus, jossa puustoa on väylien molemmin puolin ja viheriöt pieniä.”

”Hyvin olen itseksenikin täällä viihtynyt. Kun caddieni Gerald ”Bishop” heti alkuun alkoi minulle muistella 18 vuoden takaisia Minnin mainetekoja tuli todella hyvä olo.Toivottavasti sen siivittämänä oma pelikin lähtee heti oikean suuntaan”, Kakko lopetti tiistaina puhelinhaastattelun.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa