Hyppää sisältöön

Rasmus Højgaard repimässä lisää kaulaa – näin hyvä tanskalaisen eilinen kenttäennätys on tasoitustulokseksi muutettuna

Rasmus Højgaard on ollut erinomainen pelin eri osa-alueilla Ranskan avoimissa. KUVA: GETTY IMAGES

Rasmus Højgaard sivusi eilen kenttäennätystä yhdellä Euroopan vaikeimmista kentistä.

Tanskan Rasmus Højgaard näyttäisi olevan omaa luokkaansa Le Golf Nationalin Albatross -kentällä pelattavassa French Openissa. Kahden kierroksen jälkeen 21-vuotias superlupaus on tuloksessa -15 (62-65).

Eroa toisena oleviin ja jo kierroksensa päättäneisiin Ruotsin Alexander Björkiin ja Ranskan Antoine Rozneriin on peräti kahdeksan lyöntiä, joskin osa iltapäivän lähtijöistä ei ole vielä edes aloittanut kierrostaan.

Avauskierroksella Højgaard sivusi kenttäennätystä pelaten kentän peräti yhdeksän alle parin. Tulosta voi pitää häikäisevänä, kun ottaa huomioon, että kyseessä on yksi Euroopan vaikeimmista golfkentistä.

Tapio Pulkkanen kuvaili eilen GoGolfille kenttä on haastavaksi ja että kentällä on paljon ”kutkuttavia lyöntejä”.

Ylimääräisiä sydämentykytyksiä voivat tuoda pelaajille esimerkiksi päätösreiät, joilla haasteita tuovat lukuisat vesiesteet ja Albatross-kentälle tyypilliset kapeat väylät.

Course rating 76,9 ja par 71

Le Golf Nationalin Albatross-kenttä tarjoaa ”kutkuttavia lyöntejä”, kuten Tapio Pulkkanen asian ilmaisi.

Mutta kuinka vaikeasta kisa-areenasta oikein on kyse? Siitä saa hyvän käsityksen, kun vertaa Albatross-kentän course rating -lukemaa Suomen haastavimman kentän eli Nordcenterin Fream-kentän vastaavaan.

Course rating kertoo, kuinka monella lyönnillä scratch-pelaajan pitäisi kiertää kenttä tietyltä tiiltä. Course rating on siis aina tiikohtainen, ja se pitää tietysti suhteuttaa myös kentän par-lukemaan.

Nordcenterin Freamin course rating suhteessa pariin aivan takaa on 74,9 eli 2,9 lyöntiä yli parin, sillä kentän par on 72.

Le Golf Nationalin Albatross-kentän course rating on puolestaan 76,9. eli kaksi lyöntiä enemmän kuin Nordcenterissä. Lisäksi pitää huomioida, että French Openissa kentän par on 71, kun päätösreikä on muutettu kisaa varten par 4:ksi.

Yleensä DP World Tour -tason pelaajien laskennallinen tasoitus olisi +5:n luokkaa, joten Albatross-kentällä heidän parinsa olisi luokkaa 72 lyöntiä.

Laskimme myös Højgaardin tasoitustuloksen avauskierroksella. Se oli todella hurja: -10,9.

Course ratingin perusteella Le Golf Nationalin Albatross on miltei yhtä ”kireä” kuin yhtenä maailman vaikeimmista kentistä pidetty Carnoustie. Skotti-kentän course rating on 77,4, ja myös se pelataan The Openissa par 71:nä.

Carnoustien kenttäennätys 63 lyöntiä on Tommy Fleetwoodin nimissä. Højgaard puolestaan jakaa kenttäennätyksen jo edesmenneen Edoardo Romeron ja Martin Kaymerin kanssa.

Albatross-kentän vaikeuden sai tuta myös kisassa neljäntenä avauspäivän jälkeen ollut Pulkkanen, joka pelasi avauskierroksen 66 lyönnillä eli viisi alle parin. Hän kuitenkin teki toisen kierroksen 12. reiälle bogin ja 13. reiälle tuplan pudoten tulokseen kaksi alle parin. 15. reiän birdie hieman paransi asemia, ja Pulkkanen on nyt 16:ntena.

Mikko Korhonen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki pelaavat iltapäivän lähtöryhmissä.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa