Hyppää sisältöön

Rasmus Højgaardille jo kolmas ET:n voitto Sveitsistä – Mikko Korhonen 40.

Rasmus Højgaard saavutti uransa ylivoimaisesti kovimman ykköstilan Omega Euriopean Mastersissa

Tanskalaistähti on ainoa skandinaavi, joka on pääkiertueella yltänyt kolmeen ykköstilaan 20-vuotiaana. Bernd Wiesbergerilla oli voitonavaimet käsissään ennen viimeistä väylää.

Nuorilla tähtipelaajilla menestys kulkee sahalaitaa, kuten viimeisen parin vuoden aikana Rasmus Højgaardin, Robert MacIntyren ja Sami Välimäen tarinat ovat osoittaneet. Højgaard on lupauksista nuorin ja ainoa jota ei ole ET:n kauden tulokkaaksi valittu.

Joulukuussa 2019 hän voitti ET:n kisan Mauritiuksella, seuraavana kesänä Englannissa, ja reilun vuoden päässä edellisestä ET:n arvotetuimpiin kuuluvan European Mastersin Sveitsin Crans Montanassa. 
Neljän lyönin takamatkalta päätöspäivään lähtenyt nuorukainen sai vettä myllyynsä ja loppukirin käyntiin kuudella viimeisellä, jotka hän pelasi viisi alle. Kahden helpon par-viitosen lisäksi hän loisti 13:n ja viimeisen reiän birdeillään, yhteistulokseksi tuli 63,-7 ja koko kisan tulokseksi -13.

Voitonavaimet olivat kuitenkin reilusti hänen takanaan pelanneen Bernd Wiesbergerin hallussa. Ryder Cupiin jälleen kerran ehdolla oleva itävaltalainen teki upean eaglen 14:lla,  ja fantastisen birdien vaikeimpiin luokiteltavalla 16:lla. Lunta tuli kuitenkin tupaan näiden välissä, helpoimpiin luokiteltavalla15:lla (bogey).

Viimeiselle Wiesberger lähti lyönnin johdossa jo lopettaneeseen tanskalaiseen nähden. Avaus bunkkeriin, reilun 100 metrin päästä ”helposta paikasta” kehno lähestyminen vesiesteesseen, dropin jälkeen jälkeen huono pitch viheriölle, kaksi puttia.

Wiesberger jäi toiseksi. Loppuratkaisusta jäi paitsi pelaajalle itselleen huono mieli, myös kapteeni Padraig Harringtonin muistivihkoon pieni miinus. Pisteitä Wiesberger toki sai ET.n pistelistalla, mutta huomattavasti kovempaa kanttia häneltä pitää löytyä kahdessa viimeisessä karsinnassa, joissa menestys voisi tuoda suoran paikan tai armon Harringtonin valitessa villejä korttejaan.

Rasmus Højgaard nouseet taas sadan joukkoon maailmanlistalla. Ryder Cupiin häntä povasi kauden käynnistyessä useampikin asiantuntija. Sijoitukset kärkipäähän ovat jääneet niin satunnaisiksi Sveitsin voittoa väheksymättä, että ilman megamenestyksiä kahdessa viimeisessä karsinnassa tanskalaisella ei ole USA:ta vastaan pelattavaaan otteluun asiaa.

Soketti hiljensi Mikko Korhosen kiriä

Mikko Korhonen lähti kierrokselleen sijalta 47. Kierros eteni yhden birdien ja seitsemän parin turvin tasaisesti 9. reiälle asti, mutta sillä Korhonen taipui tuplabogiin. Kun vielä seuraavallakin reiällä syntyi bogey, näytti tilanne luisuvan kovaa kyytiä väärään suuntaan.

Kokenut suomalainen kuitenkin sisuuntui ja teki seuraavan viiden reiän jaksoon neljä birdieä.
”Riitti tapahtumaa tänään! Kierroksen puolivälissä oli pieni musta hetki, kun tein tuplan ja bogeyn putkeen. Chippasin soketin siinä ysiväylällä – eipä ole moista hetkeen tapahtunut. Siitä eteenpäin ihan hyvää peliä ja alku oli niin ikään hyvää tekemistä”, Korhonen kertoi.

Lopulliseksi sijoitukseksi tuli 40. Euroja Korhosen tilille laitetaan 11.539.  Hän on mukana torstaina käynnistyvässä  Italian Openissa, sekä seuraavan viikon BMW PGA Championshipissa.
”Ei ihan ollut luotto päällä, vähän jotain puuttui tekemisestä ja putteri oli myös vähän kylmänä. Tunne on kuitenkin ihan hyvä. Italiaan jatketaan ja koitetaan siellä saada hyvä meno päälle!”

Tulospalvelu

 

Etsi luettavaa